Leander VMK:n puheenjohtajaksi

Teksti
Janne Leander (vas.) valittiin VMK uudeksi puheenjohtajaksi, Pasi Jaatisen siirtyessä vetovastuusta pois. Jaatinen jatkaa kerhon hallituksessa.
Kuva
VMK tiedotus
Janne Leander valittiin yksimielisesti Vantaan Moottorikerhon uudeksi puheenjohtajaksi maanantaina kerhotalolla pidetyssä vuosikokouksessa. Leander saa hallitukseensa sekä vanhoja, että uusia jäseniä.

Motocrossissa, endurossa ja cross-countryssä aktiivisesti kilpaileva Janne Leander (47) valittiin maanantaina illalla Vantaan Moottorikerhon uudeksi puheenjohtajaksi.  Leander otti tehtävän vastaan omien sanojensa mukaan nöyrin mielin ja luottamuksesta kiittäen. Yhteinen tekeminen ja jatkuva vuoropuhelu jäsenistön kanssa olivat asioita joita uusi puheenjohtaja puheessaan korosti.

Hallitustyöstä jäivät pois 10 vuotta tauotta mukana ollut Mika Pöllänen, Juuso Pulliainen, Marko Tarkiainen sekä Tom Kivimäki. Annika Viitala ja Ville Sulonen jäivät pois hallitustyöstä aikaisemmin työesteiden vuoksi. Jonne Saarinen jatkaa hallitustyötä kuten myös sujuvan tiedon kulun varmistamiseksi seitsemän vuotta puheenjohtajana toiminut Pasi Jaatinen.

Uusina jäseninä hallitukseen valittiin vuonna 1981 kerhoon liittynyt Saska Ketonen, nuorten maailmanmestari Kim Savaste, myös Espoossa aktiivisesti vaikuttava Niko Tynnilä ja VMK konkari Jaakko Mansikkamäki. Mansikkamäki toimi VMK:n hallituksessa edellisen kerran vuonna 2016. Tynnilän valinnassa korostettiin pääkaupunkiseudun kerhojen aktiivisen yhteistyön kehittämistä.

Puheenjohtajan tehtävät jättänyt Pasi Jaatinen kiitti kokouksessa kaikkia hallituksiin ja rataryhmiin kuuluneita kymmeniä kerholaisia. Jaatisen kiitoslistalta löytyivät nimet Mika Pöllänen, Juuso Pulliainen, Jonne Saarinen, Tomppa Kivimäki, Marko Tarkiainen , Ville Sulonen, Annika Viitala, Katja Väg, Kössi Latvio, Nipa Nenonen, Arto Jokinen, Kimmo Elo, Marko Laaksonen, Ludde Söderberg, Kristiina Komulainen, Pake Manner, Kata Vuorio, Teija Piirto, Juhani Juvonen, Marko Kestilä, Jaakko Mansikkamäki ja  Pipsa Lammi, Eki Paananen, Juha Mäkitikkala, Pekka Jokinen, Esa Koskinen ja Pauli Hänninen.

Erityiskiitoksen Jaatisen aikakaudesta saivat myös toimintaan vahvasti myötävaikuttaneet Jussi Vornanen, Mikko Simola, Juha Salminen, Erkki Heikkinen, Sami Pöllänen, Juha Punkki, Mauri Penttinen, Ville Salonen, Jaro Sihvonen ja Kimmo Hurri.

Ilahduttavan runsaslukuisessa vuosikokouksessa paikalla olivat myös VMK:n pitkäaikaiset vaikuttajat ja kunniapuheenjohtajat Pia ja Rafu Manner. Ennen kokouksen alkua Pialle luovutettiin SML:n ennen koronaa myöntämä kultainen ansiomerkki moottoripyöräilyn eteen tehdystä työstä.

VMK hallitus 2023

  • Janne Leander – puheenjohtaja
  • Jonne Saarinen – jäsen
  • Saska Ketonen – Jäsen
  • Jaakko Mansikkamäki – jäsen
  • Kim Savaste – jäsen
  • Niko Tynnilä – jäsen
  • Pasi Jaatinen – jäsen