Kytönen on tehnyt jatkosopimuksen MM-sarjaan RedMoto Honda tiimiin

Teksti
Roni Kytönen (kesk.) jatkaa tutussa tiimissä.
Kuva
Dario Agrati
Jämsäläinen Roni Kytönen on tehnyt jatkosopimuksen enduron MM-sarjaan italialaiseen RedMoto Honda -tiimiin, minkä kanssa aloitti yhteistyön jo vuonna 2020.

Enduro Junior -luokan hallitseva MM-hopea mitalisti vaihtaa tulevalle kaudelle aikuisten E1-luokan MM-sarjaan ja lähtee tavoittelemaan heti tulokaskaudellaan MM-mitalia.

- Olen todella kiitollinen tiimille ja erityisesti tiimipäällikkö Matteo Boffelille luottamuksesta. Kaikki on toiminut hienosti tiimin kanssa ja on turvallinen fiilis lähteä uuteen kauteen, uudessa luokassa, kun tiimi ja pyörät ovat tuttuja. Uudessa luokassa taso tulee olemaan kovempi ja tasaisempi, mitä aiemmin, mutta lähden silti tosissani taistelemaan MM-mitalisti, kiitollinen Kytönen kertoi.

Tulevalla kaudella Kytönen pääsee taistelemaan MM-pisteistä myös kotimaisemissa, kun MM-sarjan kolmas kilpailuviikonloppu tullaan kaasuttelemaan toukokuun lopulla Heinolassa.

- On hienoa päästä ajamaan kotikilpailu MM-sarjassa nyt käytännössä ensimmäistä kertaa. Olen ajanut juniori vuosina Päijänteen ympäriajon MM-osakilpailuna, mutta nyt viime vuosina siitä ei ole päässyt nauttimaan. Heinolassa on varmasti hyvä kannustus ja muutenkin sieltä on hyvät muistot, kun voitin siellä Euroopan mestaruuden 2019, joten hyvillä mielin lähdetään sinne taas kilpailemaan, Kytönen kertoi.

RedMoto Honda -kuljettajan kilpailuohjelmaan kuuluu MM-sarjan lisäksi myös Italian mestaruussarja, mikä käynnistyy tänä viikonloppuna Italian Andorassa ajettavalla kaksi päiväisellä osakilpailulla.

- Tämä on minulle uusi kilpailupaikka Italian sarjassa, mutta erikoiskokeet vaikuttavat todella hyviltä ja uskon, että tulee hyvä kilpailu sekä on mukava lähteä avaamaan kilpailukautta ehjän harjoituskauden jälkeen, Kytönen kertoi.

Huomisen kilpailun livetuloksia voi seurata täältä.