Kytönen tapahtumarikkaan taistelun voittoon

MX2-luokan ensimmäisen erän startti. Kuva: Jani Hovi / Xracing MX2-luokan ensimmäisen erän startti. Kuva: Jani Hovi / Xracing

MX2-luokan startin otti nimiinsä eilen MXJ-luokan mestaruuden voittanut Joonas Näppi, joka menetti johdon Juuso Matikaiselle jo toisessa kurvissa. Mestaruudessa vahvimmin kiinni ollut Jere Haavisto oli kolmantena ja Emil Silander neljäntenä.

Näppi piti Haaviston takanaan muutaman kierroksen ajan, ennen kuin näytti hieman väsyvän ja menettävän sijoituksia.

Parin kierroksen jälkeen Haavisto tavoitti Matikaisen ja menikin takalenkillä tämän ohi. Haavisto ajoi pienen etumatkan Matikaiseen, ennen kuin teki luultavasti myös takalenkillä virheen ja Matikainen kuittasi johtopaikan haltuunsa 15 minuutin kohdalla. Samaan aikaa huonon lähdön saanut Roni Kytönen oli aloittanut kovan kirin ja noussut kolmanneksi.

Kun kuljettajat tulivat seuraavan kerran takalenkiltä pois, oli kärkikaksikko kadonnut. Kytönen tuli kärjessä, Silander kakkosena ja Santeri Kinnunen kolmantena. Elias Vanhalakka oli neljäs ja Matikainen viides, Haavisto seurasi kuudentena.

Kytönen ajoikin maaliin lopulta ykkösenä ja kertoi takalenkin tapahtumista erän jälkeen.

- Vähän ilmaiseksi tämä erävoitto nyt hieman tuli, kun Juuso ja Jere kolaroivat takalenkillä. En nähnyt mitä tapahtui, mutta Juuso oli kasan päällä ja Jere alla. Ilmeisesti Jere oli yrittänyt ohitusta sisäreunasta. Vaikka voitto tulikin tällä tavalla, niin sain kuitenkin kärkikaksikkoa kiinni ja oli aika nopea, Kytönen kertoi.

Kinnunen ohitti lopussa Silanderin ja otti toisen sijan. Matikainen oli neljäs, Vanhalakka viides ja Haavisto kuudes.

Xracing