Kurvinen: ”Hyvät kisat lisäävät motivaatiota”

Aleksi Kurvinen ajoi kauden parhaan SM-kilpailunsa Alavudella.
Kuva
Jani Hovi
Aleksi Kurvinen ajoi Alavudella kauden parhaan kisansa MX2-luokassa. Sijoitus oli kolmas ja Kurvinen on vahvasti kiinni SM-mitalissa.

Päivä meni ihan hyvin. Paras kisa tämä oli koko kautta ajatellen. On ollut hyvä fiilis koko päivän, vaikka hiukan flunssa painaakin. Olen ollut koko viikon kipeänä. En oikein jaksanut painaa koko erää loppuun asti, muuten olen ihan tyytyväinen.

Siitäkö johtui, että toisen erän lopussa aloit jäädä Silanderille, vaikka pysyit pitkään tuntumassa?

Huomasin kyllä, että aloin väsyä siinä erän puolivälissä. Siinä olisi pitänyt spurtata, että olisin saanut ”Empun” kiinni, mutta en vain pystynyt, kun en jaksanut enää.

Starttisi onnistuivat hyvin?

Ne olivat koko kauden parhaat startit. Eipä olisi hirveästi paremmin voinut mennä, kun olin starteissa ykkönen ja kakkonen.

Oletko tehnyt töitä juuri starttien eteen, että ne on saatu kuntoon?

Kyllä, kun ottaa hyvän startin, niin edessä on myös hyvä erä.

Onko kausi mennyt odotustesi mukaan, vai alle odotusten?

Mielestäni kausi on mennyt aika lailla penkin alle. On tullut paljon kaatumisia ja Siilinjärvellä petti tekniikka. Vauhti on kyllä ollut kohdallaan, mutta mikään ei vain ole mennyt nappiin.

Onko se syönyt motivaatiota?

Ei oikeastaan. On vain tehnyt mieli treenata enemmän, että saa hyvän kisan. Hyvistä kisoista saa taas lisää motivaatiota.