Konkarit vs. nuoret - 204 kuljettajaa Päitsille
Päijänteen ympäriajon virallinen ilmoittautumisaika umpeutui eilen illalla ja lähtölistalla komeilee 204 uskaliaan nimet.
Uusi partio -luokka kerää 30 kuljettajaa, eli yhteensä 10 partiota starttaa Heinolasta 23.3. matkaan. Suurin osallistujamäärä nähdään kuitenkin kuntoluokassa, jossa haasteen ottaa vastaan 35 kuljettjaa. Veteraaneissa V50 -luokka kerää ilahduttavasti 21 kuljettajaa, kun taas puolestaan V40 -luokassa nähdään vain 6 kuljettajaa.
C -luokissa nähdään yhteensä 45 urhoollista ja puolestaan B -luokissa 37 kuljettajaa.
A -luokissa SM-sarjan pistelaskusysteemin muutos näkyy osallistujamäärissä. Kaikissa kolmessa luokassa on yhteensä vain 22 kuljettajaa ja myös nuorten uuden U20 -luokan osallistuja määrä jää pieneksi, sillä vain 8 kuljettajaa lähtee jahtaamaan nuorten SM -pisteitä.
Nuoret vastaan konkarit
Tämän vuoden voittotaistelussa on ennalta vahvimmin mukana kuusi kuljettajaa. Voitosta taistelevien nuorten kuljettajien joukkoon lukeutuu Roni Nikander, Lauri Pohjonen ja Markus Michelsson. Nikander antoi vahvan näytön vauhdistaan lauantaina Riihimäellä, ottamalla yleiskilpailun voiton nimiinsä. Pohjonen ei päässyt starttaamaan Riihimäellä, tulehtuneen sormen vuoksi, mutta Päitsillä hänen pitäisi olla täydessä iskussa ja alkukauden muut kilpailut ovat osoittaneet vauhdin olevan kohdallaan. Talven epäonnen soturi Michelsson on myös näyttänyt vauhtinsa, mutta uskomattoman huonon onnen vuoksi SM -pistesaldo näyttää yhä puhdasta nollaa.
Konkareiden puolesta voittoa jahtaavat Mikko Tontti, Marko Laaksonen ja Heikki Timonen. Yhteensä kolmikolla on tilillä yhdeksän voittoa Päijänteen ympäriajosta, joten herrat tietävät varmasti kaikki voittoon vaadittavat asiat. Tontti on alkukaudesta näyttänyt kovan vauhtinsa ja starttaakin kilpailuun suosikkina. Armottomana harjoittelijana tunnettu Marko Laaksonen on jälleen keskittynyt jo pitkään pelkästään tätä kilpailua varten ja on varmasti kovassa iskussa. Kuusi kertaa kilpailun voittanut Heikki Timonen puolestaan palaa loukkaantumisen jälkeen spooriin. Timonenhan loukkasi kylkensä moottorikelkkaillessa helmikuun puolessa välissä.
Nimekkäitä poissaolijoita
Koska enduron SM-sarjan loppupisteisiin lasketaan tänä vuonna vain yhden talvikilpailun pisteet, on moni kärkikuljettaja päättänyt jättää kilpailun väliin. SM-sarjan kärkikuljettajista listalta puuttuvat: Antti Hellsten, Jari Mattila, Mika Kaseva, Mika Karma, Valtteri Salonen ja Henri Himmanen.
Kilpailun täydellinen osallistujalista:
http://fin-enduro.com/hmk/ilmolist.php?kilpaid=582
Xracing