Kokemuksena Enduropale Ranskassa
Kyseessä on kilpailu, jota pidetään maailman suurimpana ja arvostetuimpana maastoajoneuvojen rantakilpailuna. Kilpailulla on pitkä historia aina vuodesta 1975 lähtien. Kilpailu ajetaan kahtena päivänä, lauantaina nuorten lähtöön osallistui 144 kuljettajaa ja ATV lähdössä nähtiin viivalla 459 kilpailijaa. Sunnuntaina puolestaan moottoripyörien kolme tuntiseen kilpailuun starttasi yhteis lähdössä 1072 kuljettajaa, heidän joukossaan Roni Mäkinen Hyvinkään Moottorikerhosta oli ainoa suomalainen kilpailussa mukana. Paikalla arvioitiin olevan kilpailun aikana noin 250 000 katsojaa, joten väkeä pienestä ranskalais kylästä ei kyseisenä viikonloppuna puuttunut.
Kipinä Enduropaleen osallistumisesta syttyi jo neljä vuotta sitten, jolloin netistä löytyi video kyseisestä kilpailusta ja jo silloin tuli sellainen fiilis, että tuonne on päästävä. Osallistuminen kisaan ei onnistunut aiemmin, sillä siihen oli 18 vuoden ikäraja. Viime vuoden kesällä sitten tehtiin päätös, että 2012 ollaan kisassa mukana. Kilpailuun ilmoittauduttiin marraskuussa ja samalla maksettiin osallistumismaksu 249€. Lähtöluettelo alkoi muokkautua joulukuussa ja viralliset kilpailijanumerot saatiin tammikuussa. Majoitus ymmärrettiin varata vasta joulukuussa, jolloin vapaita paikkoja ei enää liiemmälti ollut.
Tammikuun lopulla saatiin postissa kisaan vaadittavat paperit ja matka paikanpäälle alkoi tiistaina 31.1. Turku-Tukholma lautalla. Matkalla jouduttiin yöpymään yksi yö pakettiautossa Belgiassa, sillä hotellien vastaanotot olivat menneet kiinni jo 22.00. Mittari näytti tuolloin -5,9 astetta pakkasta. Perjantaina saavuttiin kisapaikalle Le Touguetin kaupunkiin Ranskaan, jossa jo etukäteen jännitetty katsastus alkoi kello 13. Katsastuksen aluksi saatiin paperit täytettäväksi, siitä siirryttiin äänten mittaukseen, mistä mentiin helposti läpi, lisäksi paikalla tsekattiin sammutin, kypärä ja selkäsuoja, mitkä olivat pakollisia. Numerokilvet paikoilleen, tietojen tarkistus käsittäen puhelinnumerot, omaisten tiedot, starttiluvat ja ajokortin. Katsastuksessa suoritettiin myös transponderien takuumaksu 200 € ja sieltä saatiin numeroliivit kilpailijalle. Lopputarkastuksen jälkeen oli 10 minuuttia aikaa viedä pyörä suljetulle varikolle, jossa saatettiin edeltä määrätylle paikalle.
Hotelliin majoittuessa kävi selvästi ilmi, että hintoja oli kilpailun ajaksi nostettu huomattavasti, vaikka majoituksen taso oli vaatimaton. Illallinen kaupungilla ja karnevaali menojen ihmettelyä, takaisin hotellille palatessa oli huoneessa vain 14 astetta lämmintä ja lattiat olivat niin kylmät, että niillä pystyi kävelemään vasta kun oli ensin levittänyt päiväpeitot lattialle. Nukkumaan pystyi palelematta, kunhan puki ensin kaikki mahdolliset vällyt niskaan.
Lauantai päivä kului muiden kisoja katsellessa, paikalla oli ihan uskomattoman paljon yleisöä. Illan suussa päästiin katsomaan tuleva tankkauspaikka ja autoon saatiin lupatarrat kisa-alueella liikkumista varten.
Sunnuntai aamuna olikin melko yllätys herätä ja todeta, että yön aikana oli satanut 15 cm lunta ja pakkasta oli -8 astetta. Joku ranskalainen tiesi kertoakin, että oli kyseessä kilpailun historiassa ensimmäinen kerta, kun maassa oli lunta. Aamulla lähdettiin ajoissa varikolle laittamaan kaikki kuntoon ja Roni siirtyi kilpailijoille tarkoitetulla bussilla suljetulle varikolle, jossa alkoi heti paikalle päästyä kova hässäkkä kaikkien siirtyessä yhtäaikaa pyörien luokse. Pelkkä reilun tuhannen kuljettajan järjestäytyminen kaupungista varikolta rannan startti viivalle kesti melko tovin varmaankin lähemmäs 40 minuuttia. Yhteis lähtö oli jotain käsittämätöntä, pyörät olivat yhtenä massana rantaviivalla ja kaikkien lähtiessä samaa rataa kiertämään kesti varmaankin noin 20 minuuttia, että pääsi ajamaan edes vähän omaa ajoa, kypärä kameran kuvasta pystyi jälkikäteen seuraamaan, että Ronilla oli äärettömän hyvä silmä radalla oikeiden ajolinjojen valinnassa. Monet jäivät toisten taakse syviin uriin seisomaan ja radan ollessa toooodella pehmeää hiekkaa oli vauhdin ylläpito ainoa ainoa keino edetä. Kisan edetessä pahoihin pehmeisiin paikkoihin muodostui sumia kuljettajista, vaikka radan leveys saattoi olla 15 metriäkin, tälläisessa sumissa saattoi olla jumissa pahimmillaan useita satoja kuljettajia. Suman purkuun tarvittiin osittain katsojienkin apua, sillä pyöriä sai todella repiä pehmeällä radalla ja sen penkoilla. Ronin kisa päättyi harmilliseen kytkin rikkoon kolmannella kierroksella, radalla oli pituutta huimat 17,8km. Kotimatkalle lähdettiin heti kilpailun loputtua, ekan vuorokauden aikana ajettiin 1900 km, jotta ehdittiin maanantai illan laivaan. Reissu oli melkoinen elämys, tapahtuman suuruutta ei voi ymmärtää olematta paikan päällä. Viimeiseksi kerraksi tämä ei jää, sillä kuski tuumasi, että onhan kisa ajettava vielä läpikin.
Teksti: Minna Valonen, pohjautuen Hannu ja Roni Mäkisen tarinaan
Kuva: Hannu Mäkinen
