Keskiviikon kahvitauko, Harri Kullas

Miten talven harjoituskausi on mennyt?
- Kyllä mun mielestä ihan niin kun pitikin. Tämä talvi on menty vanhan kaavan mukaan.
-Espanjaan mentiin tammikuussa ja siellä oltiin 2 viikkoa vielä helmikuustakin. Siellä pääsi hyvin treenaa, oli hyvät kelit ja hyvää ajo settii. Pääsin paljon treenaa ja oli hyvä fiilis siellä. Yhden pikku kisan kävin ajamassa siellä ja voitin sen. Se oli hyvä kisa ja ajoin sen just ennen kun lähdin Espanjasta. Sen jälkeen ajoin Ranskassa MX2-luokan kisan, jossa oli vähän kovempi taso ja se oli kovan radan kisa. Ajoin siellä kakkoseksi.
- Ranskasta siirryttiin Belgiaan ajamaan kuukaudeksi hiekkaradoille. Pääsin ajamaan yhdessä kahden virolaisen kuskin kanssa. Ajaminen yhdessä oli mukavaa ja kehittävää. Sitten ajoin pari kisaa Hollannin Millissä, toisessa olin seitsemäs ja toisessa neljäs.

Oletko vetänyt harjoituskauden läpi samalla kaavalla, kun aiempina vuosina?
- No, välillä olen vähän vaihdellut ajopaikkoja. Toi on mun semmoinen vanha treeni kaava, mikä on vienyt mua eteenpäin, kun on tässä tuntunut, että on pari vuotta tullut ns. takapakkia tai en ole ollut tuloksissa siellä missä olisi pitänyt olla.

Onko jotain tiettyä osa-aluetta, minkä testaamiseen olette pyörässä keskittyneet?
- Ei meillä ole ollut sellaista. Me saadaan pyörät kaupasta ja ne on hyviä, pari osaa me on niihin vaihdettu. Olen ollut todella tyytyväinen Kotariini.
- Oman tangon ja iskarit olen vaihtanut ja niiden lisäksi muutamia pikku juttuja. Ei olla testeihin keskitytty paljoa, pieniä hieno säätöjä ollaan tehty, että saa olon pyörän päällä mukavaksi.

Koetko, että joudut antamaan Italian kilpailussa tasoitusta niille kuljettajille, jotka ovat ajaneet jo kolme MM-kisaa?
- No kyllä on vähän hankalaa tälleen mennä. Ne tietää siellä, et miten muut ajaa ja mis ne menee, mut se on mitä se on.
- Jos on kova kuski, niin se ajaa aina kovaa. Pitää nauttia ajamisesta ja antaa kisassa kaikkensa. Katsotaan ollaanko ekassa kisassa hyvässä asemassa.

Minkälaisiin sijoituksiin olet tyytyväinen viikonlopun kisassa?
- Paha silleen sanoa, kun en edes tiedä ketä kaikkia tulee ajamaan. Jos Top10, siihen tähdätään ainakin.

Minkälainen fiilis sia on lähteä kisaan?
- Nyt on erittäin hyvä. Olen ollut Italiassa kymmenen päivää. Ollaan ajettu paljon erilaisia ratoja; kovaa ja pehmeätä, erilaisia kun Belgiassa. Pyörän päällä tuntuu hyvältä ja kun tuntuu hyvältä, niin ajaa hyvin.

Kuinka paljon tulet ajamaan Suomessa kilpailuja tänä vuonna?
- Se on vähän auki, mut Superia haluaisin ajaa Suomessa, mutta musta tais jo tulla siinä mestari, kun osakilpailuja ei kait ole enempää!?
-Siilinjärven kisan MX1 ja MX2 elokuussa ja ehkä Salon ja Orimattilan kisat ja Tampereella on tupla kisa viikonloppu. Mielellään olisi kyllä kiva ajaa Suomessa ja joukkue SM Turussa. Pitäisi Siilinjärven joukkueella nyt voittaa, kun viimeksi oltiin toisia.

Onko SuperCrossilla tulevaisuutta Suomessa?
- Kyllä on monta mielipidettä asiasta. Saksassa ajoin viime talvena Superia ja oli kyllä aika hienoa. Jos halua on, niin kyllä saa järjestettyä sarjan. Se pitää vaan tehdä eri lailla kun nyt, että helmikuussa on eka kisa ja vika marraskuussa, ei kukaan halua niin pitkää kautta.
- Se pitäisi olla silleen, että SuperCrossia on talvisin. Sitten kun motocross kausi on ohi, niin sitten olisi 2 kuukautta taukoa. Sitten ennen Supercross kauden alkua aletaan 2-3 viikkoa ennen sarjaa treenaamaan. Sarjassa olisi kolme kisaa, silleen että yksi kilpailu kuukaudessa ja ympäri Suomea; yksi kisa Tampereella, sit Lahdessa ja yksi Hesassa.
- Kaikki kyllä pystyy harjoittelee halleissa Suomessa. Saksassa mä kysyin monelta kuskilta, että missä ne treenaa Superia varten, et pääsiskö mukaan ajaa, niin siellä ei ole halleja, ellei jollain sit oo jotain omaa treeni paikkaa. Eli Suomessa on hyvä tilanne, kun on kaikkiaan sitten viisi hallia, kun Hyvinkäälle on vielä tulossa.
- Porukka voisi keskittyä superiiin ja sais pyörät säädettyä sitä varten ja näin olis turvallisempaakin. Sen jälkeen olisi kaksi kuukautta taas taukoa, ennen motocross kautta ja pääsisi taas treenaa eri tavalla ja sais pyörän säädöt taas kohdalleen motocrossiin.
Sitten Suomessa mietitään, että ei saada katsojia, mutta jos sarja tehdään näin, niin siihen saataisiin varmaankin 15-30 kuljettajaa viivalle. Mukana voisi olla myös muutama kuski ulkomailta. Saataisiin sponsoreita, kun kisat ois aina jonkun tilaisuuden yhteydessä, Tampereella oli automessut samalla ja katsojia oli paljon. Hesassa oli MP-messut samalla ja sitten vielä Lahteen joku tapahtuma kisan yhteyteen. Varmasti saataisiin kisan järjestelyihin menevät rahat takaisin. Tampereellakin on nyt ollut kahtena vuotena loppuunmyyty se toinen kisapäivä, must tommosia voisi kokeilla. Liitoltakin on kait jotain apua tullut, mutta kerhothan ne kisat on järjestäneet. Mitä apua Moottoriliitolta on tullut sitä en tiedä, kun en ole ollut mukana järkkäämässä, mutat musta tommoista voisi kokeilla.
Minna Valonen