Katsojaopas: Karkkila Sprint Enduro

Juha-Pekka Tirkkonen johtaa V40-luokan Suomen Cupia ennen Karkkilan kilpailua.
Kuva
Jani Hovi
Endurokausi jatkuu lauantaina Karkkilassa, jossa kaasutellaan veteraanien Suomen Cup. Tässä kilpailun katsojaopas.

Kauden neljäs kotimainen endurokilpailu kaasutellaan Karkkilassa, Mansikin motocrossradan (Puhdistamontie 5, Karkkila) ympäristössä. Tänä vuonna kilpailun reitti on hieman normaalia lyhyempi ja sillä on mittaa 7,3 kilometriä. Reittimuutokset johtuvat siitä, että perinteiset pelto-osuudet on jouduttu jättämään reitiltä pois lauhan talven vuoksi. Nyt reitti kiertelee entistä enemmän aivan motocrossradan läheisyydessä, jolloin katsojien on erittäin helppo siirtyä paikasta toiseen ja katsottavaa riittää. Yleisöpysäköinti sijaitsee Puhdistamontien varressa, erikseen merkityllä alueella. Varikkoalueella on myös kioskipalvelu, niin yleisölle kuin muillekin.

s

Kilpailun reittikartta.

Kilpailu starttaa liikkeelle aamulla klo. 9 aikaan. Tuolloin reitille starttaavat naiset, C- ja V60-luokat. Nämä luokat ajavat kolme kierrosta. Iltapäivän luokat pääsevät reitille klo. 13. Tuolloin kilpailunsa ajavat A, B, V40- ja V50-luokat. V50-luokka ajaa kolme kierrosta, muiden luokkien ajaessa neljä kierrosta.

Kilapailuun starttaa 158 kuljettajaa. Yleiskilpailun osalta suurin suosikki on ylivoimaisesti Aleksi Jukola, joka oli kauden SM-avauksesta sivussa sairastumisen vuoksi. Mallusjoella hyvin onnistunut Teemu Latostenmaa lähtee haastamaan Jukolaa, kuten myös nuoret Tiitus Enjala ja Niko Puotsaari. Antti Ahtila ei ollut SM-avauksessa vielä parhaassa mahdollisessa vauhdissa, mutta Karkkilasta on jo lupa odottaa parempaa. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä Henry Oleniuksen ja Kim Teikarin vauhti, jotka molemmat joutuivat keskeyttämään kisan viikko sitten.

V40-luokassa voittotaistelu käytäneen Juha-Pekka Tirkkosen ja Mika Karman välillä. Tirkkonen voitti kauden ensimmäisen Suomen Cupin osakilpailun, mutta Karma oli puolestaan kaksikosta nopeampi viime viikonloppuna Mallusjoella. Marko Leponiemi lähtee varmasti haastamaan kaksikkoa ja lumitilanteen parantuessa Pasi Tsutsunen varmasti nostaa myös osakkeitaan, verrattuna kauden avaukseen.

V50-luokan Suomen Cupissa voitosta etukäteen mietittynä kovimmin taistelee jälkeen Juha Puotsaari ja Janne Suominen, jotka olivat luokan nopeimmat myös avauskilpailussa. Timo Soanjärvi ja Marko Erving puolestaan lyövät kärkikaksikolle eniten kampoihin.

Kilpailun kotisivut

Kilpailun lähtöluettelo

Kilpailijatiedote

Varikkokartta