Kahro supercross-sarjaan

Kahro ajaa Britanian Arenacross-sarjan SJR Kawasaki tiimissä. Sarja käsittää yhteensä 7 osakilpailua ja käynnistyy 17. päivä tammikuuta Belfastista. Tilaisuus sarjassa ajamiseen Kahrolle tuli Saksassa ajetun motocrossin joukkue MM-kilpailun jälkeen syksyllä.

- Menin kilpailun jälkeen testaamaan Englantiin ja ajoin siellä yhden heidän mestaruussarjan kilpailun LPE Kawasaki –tiimissä. Neuvottelimme tiimimanagerin kanssa ja sain paikan hänen toisesta Kawasaki tiimistä, Kahro kertoo.

Muutoksia kunto-ohjelmaan

Kuukauden kuluttua alkavaan kauteen Kahro on valmistautunut Amerikassa. Kahden viimeisen kuukauden aikana hän on viettänyt paljon aikaa polkupyörän päällä, juosten ja kuntosalilla.

- Olen noudattanut parin viimeisen vuoden ajan samaa kunto-ohjelmaan, joka onkin ollut hyvä. Olen pystynyt ajamaan erät loppuun täysillä ja ottamaan lopussa vielä itsestäni lisääkin irti. Tulevan kauden harjoitteluun olen tehnyt pieniä muutoksia, joiden tavoitteena on saada lisää aggressiivisuutta ajamiseen heti erien alussa, Kahro kertoo.

Viime aikoina paljon aikaa pyörän päällä viettänyt Kahro on tyytyväinen harjoitteluun, mutta myöntää tulevat haasteet.

- Olen oppinut paljon pyörän säätämisestä supercross-ratoja varten, radat ovat kuitenkin täysin erilaisia kuin mihin olen tottunut. Kuukauden harjoitteluaika supercrossia varten ei ole tietenkään pitkä aika, mutta olen päässyt kuitenkin hyvään vauhtiin ja pysyn täällä harjoituksissa hyvin kokeneempien kuljettajien vauhdissa. Tulevasta sarjasta ei tule varmastikaan helppo, mutta en ota liikaa paineita siitä. Tärkeintä on saada hyvää kokemusta supercrossissa ja tärkeimmät tavoitteet tulee olemaan mia kuitenkin ensi kesänä, Kahro jatkaa.

Kansainväliset sarjat houkuttavat

Viime kesänä Suomen MX1- ja MX2-luokan SM-sarjat ajanut Kahro suuntaa katseensa ensi kesäni kansainvälisiin sarjoihin.

- Viime kesä opetti mie todella paljon. Sarja oli pisin mitä olen ikinä ajanut ja opin, että sinun täytyy olla koko kesän ajan tasaisesti kärjessä mestaruuden voittamiseksi. Koen nyt olevani valmis suurempiin sarjoihin kehittyäkseni vielä enemmän ja päästäkseni jossain vaiheessa toteuttamaan unelmiani.

Tulevan kesän suunnitelmat ovat Kahrolla vielä avoinna. Tarkoitus on päästä mahdollisesti ajamaan Amerikan ulkosarjaa ja mahdollisesti Britanian arvostettu mestaruussarjaa. Se on kuitenkin selvää, että nuorukainen tulee ajamaan Kawasakilla koko vuoden. Suurella todennäköisyydellä Kahro nähdään myös Suomessa joissain kilpailuissa.

- Sumeko tukee minua ja haluan päästä ajamaan Suomessa ja Balttiassa isoimpia kilpailuja. Sumekon lisäksi myös All Right ja Petri Anttonen tukevat vahvasti ja haluan senkin vuoksi pystyä ajamaan myös Suomessa joitain kilpailuja. Olen erittäin kiitollinen kaikille suomalaisille sponsoreille, koska he kaikki mahdollistavat ajamiseni, Karho päättää.

Lisää tietoa Britanian Arenacross-sarjasta:

http://www.arenacrossuk.com/

---

Lue myös:

Xracing

---

Lue myös:

http://www.xracing.fi/motocross/uutiset/suomenmestari-tahyaa-amerikkaan…