Jääspeedwayn MM-sarja päätökseen Heerenveenissä

Kuva
Good-shoot.com / Reygondeau
Jääspeedwayn MM-sarja päättyy viikonloppuna ja samalla mestaruus menee Venäjän ulkopuolelle ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen.

Tulevana viikonloppuna ajetaan Hollannin Heerenveenissä jääspeedwayn MM-sarjan kaksi viimeistä osakilpailua. Ukrainan sodan seurauksena venäläiskuljettajia ei Heerenveenissä nähdä, joten ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 ollaan lajiin saamassa ei-venäläinen henkilökohtainen maailmanmestari. Vahvimmin kultamitalin kannassa on kiinni saksalainen Johann Weber, joka johtaa avausviikonlopun jälkeen ilman venäläisiä huomioitua MM-sarjaa 11 pisteen erolla Ruotsin Martin Haarahiltuseen ja Hollannin Jasper Iwemaan.

Suomalaisista jäällä nähdään viikonlopun MM-osakilpailuissa Aki Ala-Riihimäki ja Max Koivula. Hollannissa ajettuun MM-viikonloppuun on vuosikausia kuulunut oleellisena osana perjantai-illan Roloef Thijs Pokal -nimellä ajettu henkilökohtainen kilpailu. Vallitsevan tilanteen seurauksena kilpailu ajetaan perinteistä poiketen normaalina 16 kuljettajan kilpailuna semifinaalilla ja finaalilla. Suomalaisista tässä kilpailussa ovat mukana nuoremmat Henri Ahlbom ja Atte Suolammi ja kokeneempi Jani Koivula.

Viikonlopun kilpailuista on tarjolla LIVE-tulospäivitykset paikallisen baansportfansite.nl-kautta. Facebookin kautta löytynee mahdollisesti myös video-striimejä. Perjantain RTP alkaa kello 20.00 Suomen aikaa samoin kuin lauantain MM-osakilpailu. Kauden päätös pärähtää käyntiin kello 15.00.

Linkkin tulospalveluun https://live.baansportfansite.nl