Huomioita Mäntsälästä

Enduron SM-sarja polkaistiin käyntiin viime lauantaina Mäntsälässä. Ennalta (formaatin takia) todella paljon keskustelua herättänyt kilpailu vietiin läpi onnistuneesti, ilman suurempia ongelmia. Reitin osalta keskustelua herätti se, että kilpailussa ajettiin yksi kierros, jossa oli seitsemän eri maastokoetta. Epäilyksiä herätti usean maastokokeen kunnolla merkkaaminen, sekä lisäksi toisten kuljettajien hyötyminen tutusta reitistä, kun ei ajettu useita kierroksia.

Reitti

Reitin merkkauksen suhteen järjestäjillä kävi hyvääkin tuuria, sillä torstain ja perjantain lumisateiden ansiosta metsään tuli selvä reitti, jota oli helppo seurata. Edeltävän yön lumisade teki toisaalta myös todella paljon hallaa letkan alussa ajaneille kuljettajille, joille reitti ei todellakaan ollut niin selvä. He joutuivat välillä jopa pysähtymään maastokokeella ja pohtimaan minne ajaa, kun kahden edellä menneen nollapyörän jäljet eivät olleet selkeitä.

Mitä tulee sitten puolestaan siihen, että yhteen kertaan ajettu reitti olisi mahdollisesti hyödyttänyt reitin tuntevia kuljettajia, niin se asia kumoutui tuloslistoja katsomalla. Kärjessä olivat juuri ne kuljettajat, jotka olisivat olleet siellä muutenkin.

Valitettavaa kilpailussa oli se, että järjestäjät joutuivat sääolojen johdosta perumaan SM-luokilta kaksi viimeistä maastokoetta jo torstaina. Nyt kilpailussa tuli maastokoeaikaa juuri ja juuri yli tunnin, mutta kokonaisuudessaan kilpailu oli siirtymineen varsin lyhyt. Valtaosa kuljettajista olisi ollut halukas ajamaan vielä toisenkin kierroksen, tai ainakin osan siitä.

Fontit ja avaruushuovat

Mäntsälässä olivat aamulla katsastuksessa jälleen puheenaiheena numerot. Tällä kertaa kuljettajia pistettiin uusimaan numeroita, mutta ei täysin tasapuolisesti. Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että samanlaisilla fonteilla katsastukseen menneistä Antti Hellstenistä ja Eemil Pohjolasta vain Hellsten joutui vaihtamaan numerot, Pohjolan mennessä läpi ”väärällä” fontilla.

Aleksi ja Lari Jukolalla oli puolestaan pyörissään oikealla fontilla olleet numerot (Franklin Gothic), mutta heillä ne olivat lihavoitu ja kursivoitu. Järjestäjät puuttuivat katsastuksessa asiaan, mutta päästivät kuljettajat kuitenkin läpi kyseisillä numeroilla. Tämä puolestaan johtui siitä, että nykyisin enduron lajisäännöissä on ainoastaan määritelty fontti ja fontin korkeus. Aiemmin säännössä oli määritelty myös fontin paksuus ja se, ettei fontti saanut olla kursivoitu. Muilta osin vaikutti, että muuten fonteissa ollaan päästy nyt yhtenevään linjaan.

Toinen tälle kaudelle tullut sääntömuutos oli ”avaruushuovan” ja sideharsopakkauksen mukana kuljettaminen. Mäntsälässä asiaa valvottiin ja maalin AT-asemalla tarkastettiin, että kaikilla oli pakkaus mukana. Mikäli ei ollut, niin tuloksena oli yksi AT-minuutti. Ja näitä minuutteja jaettiin ainakin yksi.

Yleisö

On pakko nostaa esiin myös Mäntsälän SM-enduroa katsomaan saapunut yleisö. Vierailin itse kolmella maastokokeella ja kaikilla niillä oli hyvin yleisöä. Ohkolan MX-radalla ajetulla maastokokeella jopa paljon. Autoja oli parkissa useita kymmeniä ja katsojia oli paljon myös maastossa. Tämä tarkoitti sitä, että makkarakioskille oli valitettavan pitkät jonot koko ajan. Kun viimein tuli oma vuoro, olivat makkarat kylmiä. Mutta on todella hienoa nähdä ”normaalissa” SM-endurossa suunnilleen saman verran yleisöä, kuin Päitsin pätkällä olisi.

Kuljettajat

Kun puhutaan kuljettajista, on pakko nostaa kaksi heistä ylitse muiden. Marko Tarkkalalla ja Toni Erikssonilla ei kummallakaan ollut paras päivänsä viikkoa aiemmin Karkkilassa, ajon takkuillessa pahemman kerran. Mutta viikkoa myöhemmin oli täysin toinen ääni kellossa. Molemmat olivat saaneet pyöränsä säädöt kohdalleen ja Eriksson vielä renkaatkin, menon ollessa todella hyvää. Tarkkala oli vakuuttava aamusta lähtien, eikä tehnyt virheitä päivän aikana. Kertaheitolla viime vuoden Päitsivoittaja nousi myös reilun kuukauden kuluttua ajettavan kilpailun suurimmaksi suosikiksi.

Jos oli Tarkkala vakuuttava, niin sitä oli myös Eriksson. Pyöräänsä kesäiskunvaimentimet ja erilaiset renkaat vaihtanut Eriksson esitti ehkä uransa parhaan ajon talviendurossa. Kolme ensimmäistä pätkää ei kulkenut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta sitten alkoi meno maistua jopa niin hyvin, että mikäli kolmen ensimmäisen maastokokeen ajat otettaisiin tuloslistalta pois, olisi Eriksson ottanut voiton noin sekunnin erolla.

Kun Tarkkala ja Eriksson paransivat menoaan Karkkilasta, niin Antti Hellstenillä tilanne meni toiseen suuntaan. Hellsten myönsi rehellisesti sen, että luuli olevansa ennalta kilpailun nopein kuljettaja, mutta toisin kävi. Tämä tulos saattoi tehdä hyvää Hellstenin Päitsiä silmällä pitäen, sillä nyt ennakkosuosikin viitta ei ole ainakaan hänellä.

E1–luokassa Lari Jukola ja Petteri Silvan kävivät sekuntitaistoa koko päivän ajan. Kun lähdettiin viimeiselle maastokokeelle, oli Silvan kolmen sekunnin päässä. Juuri ennen pätkälle lähtöä Silvan totesi Jukolalle: ”Nyt saat 10 sekuntia turpaan, kun ei enää tarvitse säästellä voimia!”

Psyykkaamisen mestari Silvan onnistuikin ja nousi voittoon, tosin Jukolan puuhun osumisen seurauksena. Mutta kävikö tilanteessa juuri niin, että Silvanin puheet toivatkin Jukolalle paineita ja törmäys oli sen seurausta? Mene ja tiedä. Mutta hieno kilpailu luokassa nähtiin. Ainoa huono asia oli Jukolan loukkaantuminen. Täytyy vain toivoa, että toipuminen etenee nopeasti ja nuorempi Jukola nähdään Päitsillä.

Jani / Xracing