Hellstenin juhlaa Kangasalla
Enduron SM-sarja käynnistyi tänään Kangasalla. Yhdeksän maastokokeen ja 126 kilometrin mittaisella reitillä nähtiin tiukkaa taistelua ja erot olivat pieniä, vaikka maastokoeaikaa kertyi nopeimmillekin noin puolitoista tuntia.
Antti Hellsten avasi aamun nopeimmin, vaikka kertoikin alun olleen hankalaa. Hellstenin tahti jatkuikin tasaisen vauhdikkaana koko päivän ajan ja tuloksena oli yleiskilpailun ja SM1 -luokan voitto.
- Aamu ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, mutta muilla tuntui olevan samaa vikaa. Sen jälkeen meno parani ja oli hyvä fiilis ajaa. Lisäksi pyöräkin toimi loistavasti, Hellsten kertoi maalissa.
Kerhojen sarjakisoissa muun muassa Eemil Pohjolalle hävinnyt Husqvarna -kuljettaja kertoi jännittäneensä hieman kauden avausta.
- Minua jännittää aina ennen kisaa, on se kisa mikä tahansa. Kuitenkin pienestä jännityksestä huolimatta sain vedettyä hyvän vedon.
Hellstenin silmissä siintää jo kuukauden kuluttua ajettava Päijänteen ympäriajo.
- Kilpeen lähdetään hakemaan tietysti toista nimeä, muuta vaihtoehtoa ei ole. Mutta kovia vastuksia on tänä vuonna jälleen kisassa.
Taistelu toisesta sijasta
Yleiskilpailussa Hellstenin takana käytiin tiukkaa taistelua. Jämsän nuori Eemil Pohjola oli lopulta puoli sekuntia Roni Nikanderia nopeampi ja Pohjolalle kirjattiin yleiskilpailun toinen sija. Samalla tuli A2 -luokan voitto.
- Ajo ei tuntunut aivan koko ajan hyvältä, tuntui kuin olisin ollut hieman unessa välillä, Pohjola kertoi.
[kuva1]
Eemil Pohjola
Yleiskilpailun kolmanneksi ajanut Nikander kuittasi A3 -luokan ykkössijan.
- Luokkavoitto oli pääasia ja se tuli. Alussa ero Erikssoniin oli hieman pieni, mutta sitten kisan puolessa välissä kiristin hieman parilla pätkällä ja sain eroa heti lisää, Nikander selvensi.
[kuva2]
Roni Nikander
Konkarit näytät vauhtia muille
SM1 -luokassa Hellstenin jälkeen toiseksi ajoi Petteri Silvan. Silvan jäi Hellstenistä 1.46. Ennen kuin tulokset olivat selvillä, epäili Silvan omaa sijoitustaan.
- Kai junnut vielä sentään kovempaa menee. En ole katsellut sen paremmin tuloksia, tänne lähdettiin pitämään mukavaa päivää joukkue SM:n merkeissä. Reitti oli todella mukava ja hauskaa oli, Silvan naureskeli.
Kolmanneksi ajoi loistavaan talvivauhtiin päässyt Kai Estola. Estolan jälkeen neljänneksi ajoi toinen konkari Petri Pohjamo, joka hävisi neljännen sijan puolen minuutin erolla. Luokan viides oli Jaakko Översti.
Wiik jatkaa vahvaa menoa
SM2 -luokassa toiseksi ajoi Alexander Wiik. Myös konkarikaartiin laskettava Wiik on parantanut vauhtiaan koko talven ajan.
- En ole vieläkään päivän alkuun täysin tyytyväinen. Sitten rupesi kulkemaan ihan mukavasti, yhdet luokkapohjatkin ajanut Wiik kertoi.
Kolmanneksi ajoi Henri Himmanen, joka ajaa myös vahvaa talvikautta. Neljä oli Aleksi Jukola ja viides Juha-Pekka Tirkkonen.
Eriksson päihitti Tammisen
SM3 -luokassa Nikanderin takana käytiin tiukkaa kilpailua Toni Erikssonin ja Mika Tammisen kesken. Tällä kertaa Eriksson oli vahvin ja toinen sija kirjattiin hänelle neljän sekunnin erolla.
- Aamu lähti heti hyvin käyntiin ja ajoinkin tasaisesti koko päivän. Tiesin, että vauhtini on hyvää, mutta kestävyys oli pieni kysymysmerkki. Mutta jaksoin kuitenkin ajaa hyvin loppuun asti, Eriksson kertoi.
Tammisen jälkeen neljänneksi ajoi Mikko Tontti ja viides oli Tomi Salonen.
Xracing