
Hellsten hallitsi Karkkilassa
Endurokausi polkaistiin käyntiin Karkkilan endurolenkin merkeissä. Erittäin nopealla ja hyväkuntoisella reitillä nähtiin koko päivän ajan hienoa kilpailua. Vaihtelevuutta iltapäivän kilpailuun toi vielä puolessa välissä alkanut lumisade, joka haittasi paikoin jopa kuljettajien näkyväisyyttä.
Yleiskilpailun puolella Antti Hellsten oli päivän nimi. Hellsten ajoi pohja-ajan kaikille neljälle kierrokselle ja hänen voittomarginaali oli lopulta 1:37.
- 350-kuutioinen pyörä rupeaa istumaan hyvin nyt käteen ja ajo sujuu. Tänään oli koko ajan hyvä fiilis ajaa ja ajo tuntui helpolta. Tästä on hyvä lähteä ensi viikonlopun SM-avaukseen, Hellsten kertoi.
Kolmen kierroksen jälkeen toisena olleen Aleksi Jukolan kilpailu jäi valitettavasti kesken viimeisellä kierroksella, hänen ketjujen lähdettyä pois paikaltaan ja niiden mentyä eturattaan ympärille kasaan. Jukolan keskeytettyä toiseksi nousi Marko Tarkkala.
- Vähän oli ongelmia tänään kurviajossa. Aina kun käänsin kurveihin, pyörä nousi hieman pystyyn. Spoorien reunat olivat ilmeisesti niin jäässä ja se aiheutti tuon asian. Muuten päivä oli hyvä, Tarkkala kertoi.
[kuva1]
Marko Tarkkala
Yleiskilpailun kolmanneksi ajoi puolestaan Toni Eriksson.
- Ensimmäisellä kierroksella meno oli kankeaa ja kerran lähti ketjutkin pois päältä. Sen jälkeen meno rupesi kuitenkin paranemaan, Eriksson kertoi.
[kuva2]
Toni Eriksson
Yleiskilpailun neljäs oli Mika Tamminen ja viides Henri Himmanen.
A1 -luokassa ajoi Antti Ahtila. Motocrossista viime vuosina enduroon siirtynyt Ahtila otti nyt uransa ensimmäisen luokkavoiton A-luokasta, noustuaan siihen viime kaudella. Luokan kakkonen oli Antti Hänninen ja kolmas Kim Teikari.
A2 -luokassa Hellstenin ja Erikssonin perässä kolmanneksi ajoi Jonathan Wiik. A3 -luokan kärkikolmikon muodostivat puolestaan Tarkkala, Tamminen ja Himmanen.
Kytönen urakoi ensimmäisessä kilpailussaan
Roni Kytönen ajoi Karkkilassa uransa ensimmäisen endurokilpailun. Kytönen ajoi aamulla C-luokan voittoon ja sai luvan ajaa myös iltapäivällä B -luokassa. Tuloksena oli siitäkin voitto, lähes neljän minuutin erolla. Kytösen vauhdista hyvän kuvan antaa myös se, että toisen polven kuljettaja oli ennen viimeistä kierrosta yleiskilpailun seitsemännellä sijalla.
- Lähdin tänne hakemaan luokkanousua B -luokkaan ja se onnistuikin aamulla. Sitten päätin vaan yrittää ja katsoa kuinka ylös vauhti riittää. Harmittaa ainoastaan se, että viimeisellä kierroksella kaaduin rajusti ja pyörä meni vähän solmuun. Etujarrukahva vääntyi niin ylös, etten pystynyt käyttämään sitä enää, kertoi yleiskilpailussa lopulta sijalle 11. ajanut Kytönen.
[kuva3]
Roni Kytönen
Kytönen perässä B1 -luokassa toiseksi ajoi Veikka Vähämäki ja kolmanneksi Hermanni Haljala. B2 -luokan kärkikolmikon muodostivat Jarkko Virtanen, Juhani Tuohimaa ja Marko Erving. B3 -luokassa puolestaan kolme nopeinta kuljettajaa olivat Jyri Silvo, Jari Halme ja Sami Lehtonen.
C1 -luokassa Kytösen perässä kärkikolmikon täydensivät Jonne Katila ja Jouni Tägtström. C2 -luokan nopeimmat olivat Tomi Koskinen, Marko Korhonen ja Tom Virolainen. C3 -luokassa puolestaan kovinta vauhtia pitivät Antti Hyökki, Sami Laitamäki ja Jarno Tammi.
V40 -luokan voittoon ajoi Mika Paavola, ennen Tero Kivimäkeä ja Tuukka Göösia. Karri Tikkanen oli V50 -luokan voittaja, ennen Jyrki Savolaa ja Tero Svinhufvudia. Vanhimmissa veteraaneissa voiton otti Antti Myllymaa, ennen luokan toista kuljettajaa Mauri Harjumäkeä.
Endurokausi jatkuu viikon kuluttua SE-Team Snow Enduron merkeissä, joka avaa samalla SM-sarjan.