
Heleniuksen debyytti penkin alle
Motocrossmekaanikon töistä tuttu Tommi Helenius päätti yrittää uutta aluevaltausta enduron parissa. Vuoden vaihteessa lajiin kipinän löytänyt Helenius on vetänyt kuntoharjoituksia ahkerasti läpi talven aikana, mutta spoorissa mies on nähty vasta kolme kertaa. Päijänteen Ympäriajo siintää kuitenkin mielessä ja sunnuntaina oli vuorossa uran ensimmäinen endurokilpailu C-luokassa. -Hurrin Kimmo on käynyt aina meidän pajalla kertomassa, kuinka hienoa enduro on. Pakkohan sitä oli sitten lähteä kokeilemaan. Metriäkään en ole ajanut spoorissa ennen tätä talvea ja aika vähiin on ajoharjoitukset jääneet nytkin, työt kun sotkevat harrastuksia, naurahti Helenius.
Sunnuntain kilpailu ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan. - Mielettömän paljon intoa oli lähteä kisaan ajamaan. Valitettavasti jo ensimmäisellä pätkällä oli vaikeuksia pyörän kanssa sohjolumessa ja sitten seuraavalla siirtymällä pyörä tekikin stopin. 20 minuuttia poljettuani sitä käymään se viimein heräsi ja sain ajettua huoltoon. Siellä huolto kertoi, että olen liikaa myöhässä ja täytyy lopettaa leikki kesken. Ajoin samalla pyörällä, millä isäni on ajanut neljä tai viisi Päitsiä läpi, eikä se ole koskaan temppuillut tai jäätynyt siellä. Nyt oli ilmeisesti vaan niin kylmä. Harmittaa kyllä todella paljon, sillä edessä olisi kuulemma ollut todella hienoa pätkää, pettynyt Helenius jatkoi.
Motocross ratoja kiertänyt Helenius antoi tunnusta enduromiehille. - Pakko nostaa hattua noille jätkille, kun menevät tuolla pöperössä todella lujaa.
Tulevista kilpailuista Helenius valotti seuraavaa. - Jos saisi vaikka tuota pyörää päivitettyä hieman tuoreempaan, niin ei tarvitse antaa muille niin paljon tasoitusta tuollaisella juhlavuoden kalustolla. Sen verran jäi kaivelemaan takaraivoon, että näillä näkymin minut nähdään jälleen Nurmijärvellä kisoissa mukana.
Jani Hovi / Xracing