Haavisto ja Malin kymmenensiä, myös Savaste pisteille
EMX250-luokassa Jere Haavisto oli eiliseen tapaan päivän suomalaisnimi. Haavisto oli startin jälkeen 13. Siitä Haavisto teki tasaista nousua ja oli parhaimmillaan yhdeksäs, pudoten kuitenkin lopussa sijalle kymmenen. Haavisto oli 10. myös viikonlopun kokonaispisteissä.
- Kaksi kertaa kymmenes ja totaalin kymppi on hyvä suoritus. Lauantaina erässä jätin kaksoishyppyrin hieman vajaaksi, kun aamulla sitä ei päässyt hyppäämään niin arvioin tilateen vain väärin. Hyvä tulos kuitenkin Sveitsin savelta ja vielä on hyvä mahdollisuus olla loppupisteissä kympin sakissa, kertoi Haavisto tiedotteessaan.
Eiliseen tapaan myös Kim Savaste ajoi EM-pisteille, ollen tänään 18. Roni Kytönen oli tänään 28.
EMX300-luokassa Valtteri Malin ei onnistunut startissa ja oli vasta sijalle 25. Malin teki kuitenkin hyvän nousun ja oli maalissa 10. EMX300-luokan sarja päättyi Sveitsiin ja mestariksi kruunattiin tänäänkin erävoiton ottanut Brad Anderson. Mike Kras oli sarjan kakkonen ja Kenny Vandueren kolmas.
EMX125-luokassa Emil Weckman ei pystynyt tänään starttaamaan kisaan mukaan, eilisen kaatumisen jälkeen. Kaatumisen seurauksena Weckmanin käteen jouduttiin laittamaan illalla tikkejä.
Xracing