Haavisto ja Hindersson onnistuivat Hollannissa

Kuva
Jani Hovi
Jere Haavisto ja Kasimir Hindersson jatkoivat hyvää vauhtiaan, Hollannin MX-sarjan käynnistyessä eilen.

Hollannin kovatasoinen mestaruussarja pyörähti käyntiin eilen Harfsenissa. MXGP-luokassa mukana nähtiin Jeffrey Herlings ja Romain Febvre, jotka olivat kilpailun kaksi nopeinta kuljettajaa. Herlings vei voitot molemmista kisaeristä, Febvren ollessa toinen. Calvin Vlaanderen oli molemmissa erissä kolmas. Jere Haavisto ajoi kauden toisen kilpailunsa ja näytti, että harjoituskausi on ollut onnistunut. Haavisto kaasutteli nimittäin molemmissa erissä neljänneksi, MM-sarjan kärkikuljettajien perässä.

MX2-luokassa Cas Valk vei molempien erien voitot. Rick Elzinga oli totaalin kakkonen ja Oliver Oriol Vilar kolmas. Suomalaisista Sampo Rainio ajoi ensimmäisessä erässä sijalle 13. ja Miro Varjonen oli puolestaan 21. Molemmat paransivat menoaan toisessa erässä ja Rainio oli erän kahdeksas, Varjosen ollessa 19.

125-kuutioisissa Kasimir Hindersson jatkoi hienoa kevätvauhtiaan. Hindersson voitti ensimmäisen eräs ja oli toisessa erässä kakkonen, voittaen päivän totaalin.

- Onnistuin hyvin  ensimmäisen erän lähdössä. Olin kolmantena ja nousin melkein heti ykköseksi. Pyöräni takaiskunvaimennin kuitenkin hajosi toisella kierroksella, ja oli kuin koivuhalolla olisi ajanut. Onnistuin silti voittamaan. Toisessa erässä oli aika samanlainen lähtö ja nousin nopeasti kärkeen. Kakkosena ajanut kuski oli koko ajan takanani ja tein viimeisellä kierroksella virheen, kun osuin pari kertaa yhteen kierroksella jääneen kuskin kanssa. Tipuin siksi toiseksi, mutta voitin kuitenkin yhteistuloksissa, Hindersson kertoi tiedotteessaan.

MX125-luokan luokassa oli mukana myös kolme muuta suomalaista kuljettajaa. Eemil Pesonen oli päivän totaalissa 19. Jasper Koiv 21. ja Topias Reinikainen 25.

Kommentit

Lähettänyt TERO RIUTTAMÄKI : Ma, 03/18/2024 - 16:10

Hyvä jätkät!

Kieli
suomi