Garcia avausvoittoon, suomalaiset vaisuja
Seitsemän kisaviikonlopun mittainen enduron MM-sarja käynnistyi Italian Sisiliasta. EnduroGP-luokassa kisaan starttasi 34 kuljettajaa, joka ei kyllä mikään suuri määrä ole. Onneksi kuitenkin sitäkin laadukkaampi. Voittopaineet olivat Josep Garcian niskassa, mutta ennen podiumille pääsyä oli kuitenkin hoidettava homma kotiin. Vastus ei ollut helpoimmasta päästä, sillä lähtöluettelo suorastaan vilisi entisiä mestareita ja mitalisteja.
Garcia aloitti vahvasti ajamalla perjantain supertestin kaikkein nopeimmin. Tämä antoi varmasti lisäpotkua lauantaille. Lauantai käynnistyikin Garcian osalta parin sekunnin pohjilla, mutta takana oli tiukkaa. Seuraavina olivat Steve Holcobe ja Zach Pichon kymmenyksen erolla toisiinsa. Seuraavalla maastokokeella nopein oli Holcombe ja sitten jälleen Garcia. Kun ensimmäinen kierros oli ajettu, Garcia johti kahdeksan sekunnin erolla ennen Holcombea. Kolmantena oli Andrea Verona kolme sekuntia kakkospaikasta.
Toisella kierroksella Garcia ei ajanut yhtään pohja-aikaa. Pohjat kirjattiin Pichonille, Holcombelle ja Veronalle. Sijoitukset menivät kuitenkin niin paljon ristiin, että Garcia pysyi kärjessä, mutta Holcombe puhalsi niskaan vain kahden sekunnin päässä. Kolmospaikalle oli kivunnut Antoine Magain.
Kolmannellakin kierroksella saatiin joka maastokokeelle eri voittaja. Garcia vei nimiinsä ensimmäisen, Holcombe toisen ja Verona kolmannen. Kärjessä jatkoi kuitenkin edelleen Garcia, mutta peli oli kaikkea muuta kuin selvä. Holcombe vaani vain neljän sekunnin päässä, joten jompikumpi nousisi podiumin korkeimmalle korokkeelle, sillä Verona oli jo 20 sekunnin päässä kärkipaikasta.
Neljännellä kierroksella ajettiin enää vain extreme- ja endurotesti. Extremellä Garcia lisäsi johtoaan vajaalla kolmella sekunnilla ja pääsi näin päivän päättäneelle endurotestille kuuden sekunnin johtoasemasta. Holcombe teki kaikkensa, mutta pystyi kuromaan eroa kiinni vain puoli sekuntia. Näin Garcia osoitti olevansa ennakko-odotusten arvoinen ja kirjautti voiton vajaalla kuudella sekunnilla.
Steve Holcombe teki sen minkä pystyi ja antoi todella hyvän vastuksen Garcialle. Lopputuloksena oli kuitenkin kakkossija.
Kärkikaksikko oli lopulta omaa luokkaansa, sillä kauden avauksesta kolmannen sijan kuitannut Andrea Verona jäi lopulta 25 sekunnin päähän.
Päivän nelonen oli hyvän kisan ajanut Antoine Magain ja viides Theo Espinasse, joka hävisi nelossijan 11 sadasosalla.
Luokittain
E1-luokan hoiteli luonnollisesti nimiinsä koko kisan voittanut Josep Garcia. Toinen oli Antoine Magain ja kolmantena podiumille nousi Morgan Lesiardo. Suomalaisia oli mukana kaksi. Roni Kytönen ajoi maaliin seitsemäntenä.
- En voi tulokseen olla tyytyväinen. Jokainen kuljettaja ajaa todella kovaa ja siihen on yritettävä vastata sen, minkä pystyy. Endurotestillä tulee paljon takkiin ja sitä on yritettävä parantaa, mutta extreme- ja crossitestillä erot ovat vähän pienemmät. Kolmannella extremellä aika alkupäässä osui jarrupoljin kiveen ja kääntyi moottorin alle. Endurotestillä oli jonkun verran tilanteita, mutta ei ollut silti ilmeisesti tarpeeksi, koska kyyti ei riittänyt. Yritetään huomenna löytää jotain lääkkeitä sinnekin, Kytönen pohdiskeli.
Samuli Puhakainen haki sen sijaan vielä kisatuntumaa, eikä treeniajoakaan ollut takana vielä kovin paljon. Sarjan avauspäivä tuotti 11:nnen sijan.
- Muuta tavoitetta ei ollutkaan kuin, että pääsen jatkamaan kisoja, eikä käy kuin viime vuonna. Voi sanoa, että tavoite täyttyi. Oli aika hankalan tuntuista ajaa kun reitti oli irtokiveä täynnä. Pyörä vain liiraili, enkä saanut ajettua ollenkaan sinne mihin olisin halunnut. Mitään muuta mainittavaa ei tapahtunut kuin, että ajoin takalevyn johonkin kiveen kolmannen kierroksen endurotestillä. Jatkoin sitten ilman takajarrua, mutta eipä sillä mitään merkitystä ollut tulosta ajatellen. Huomenna täytyy yrittää vähän parantaa, Puhakainen suunnitteli.
E2-luokassa mentiin hallitsevan mestarin Andrea Veronan komennossa. Voitto kirjattiin 15 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Zach Pichoniin. Kolmanneksi ajoi Nathan Watson, niin ikään 15 sekuntia kakkossijan hävinneenä. Suomalaisväriä ei luokassa ollut.
E3-luokkaa dominoi Steve Holcombe. Toiseksi ajanut Theo Espinasse joutui taipumaan puolella minuutilla. Kolmanneksi kiirehti Albin Norrbin. Suomalaisväriä luokassa piti yllä Väinö Santamäki. Sijoitus maalissa oli 12.
Juniorit ja naiset
Junioreissa mentiin jälleen kerran Italia/Ranska -komennossa. Parhaasta vauhdista vastasi Alberto Elgari. Samalla hän voitti myös J1-luokan kilpailun. Toiseksi ajoi Romain Dagna, joka hävisi voittajalle seitsemän sekuntia. Hän voitti puolestaan J2-luokan. Kolmanneksi ajoi Maxime Clauzier, ero kärkikaksikkoon oli kuitenkin selkeä. Suomea edusti Tiitus Enjala. Hän sijoittui J1-luokassa 19:ksi.
- Oli hankala päivä, ei voi muuta sanoa. Reitti ei sopinut yhtään minulle. Extremestä kyllä tykkäsin, vaikka sielläkin tuli kerran tekninen vika ja aikaa meni melkoisesti. Seuraavalla endurotestillä vedin aika kovat lipat ja käsivarteen tuli reikä, johon tarvittiin päivän päätteeksi kolme tikkiä. Huomenna täytyy parantaa, mutta maltilla, ettei tule mitään ylilyöntejä, koska siellä on paljon pahoja ja teräviä maakiviä. Toisenkin kerran kaaduin lievemmin ja viimeisellä extremellä olin kerran jumissa. Vaikea päivä oli, Enjala myönsi.
Youth-luokka on usein ollut italialaisten temmellyskenttä ja niin tälläkin kertaa. Kolmoisvoitto Italiaan järjestyksessä Pietro Scardina, Riccardo Pasquato ja Simone Cagnoni. Suomea edusti Martti Tammelin, jonka endurouran ensimmäinen MM-kisa tuotti sijan 20.
- Otin ensimmäisen kierroksen rauhallisesti kun hölmöilin eilisellä supertestillä ja konttasin kaksi kertaa. Toisen kierroksen endurotestillä vedin sitten isot lipat ja kaasukapulan remontissa meni paljon aikaa hukkaan kun ei ollut oikein työkaluja. Otin sitten huollossa vähän särkylääkettä ja jatkoin ajoa. Viimeisellä kierroksella onnistuin hyvin extremellä ja endurotestikin sujui mukavasti. Crossitesti oli minulle hankala, tuntuu että muut vetävät siellä tosi kovaa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, Tammelin kertasi päiväänsä.
Naisten luokassa voittoon ajoi Justine Martel. Parhaasta vauhdista vastasi puolestaan hallitseva mestari Rachel Gutish, mutta 1 AT-minuutti pudotti sijoituksen kakkoseksi. Kolmanneksi ajoi kotiyleisön suosikki Sara Traini.
Open4-luokassa Aleksi Alanne oli seitsemäs.
Kilpailu Sisiliassa jatkuu huomenna samalla aikataululla, eli matkaan lähdetään kello 10 Suomen aikaa. Maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan kello 16 aikoihin.