Erkylänlukot herää eloon

Kuva
Tiedote
Yli 200 kuljettajaa saapuu pitämään hauskaa legendaarisille Erkylänlukoille.

Hausjärven Erkylässä järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna legendaarinen moottoriurheilutapahtuma, kun Erkylänlukot herää henkiin 30.–31.8. Kyseessä on vanhojen nappularenkaisten moottoripyörien näytösajo, joka tuo paikalle yli 200 kuskia eri lajeista.

Tapahtuman erikoisvieraina nähdään Martti Pesonen, suomalaisen moottoriurheilun monitoimimies ja moninkertainen mitalisti, sekä maailmanmestari Lasse Kurvinen. Paikalle saapuu myös Matti Tarkkonen, ja varikolla voi tavata useita muitakin motocrossin kansainvälisiä konkareita.

Pitkät perinteet Erkylässä

Crossia on ajettu Erkylässä jo 1950-luvulta alkaen sekä SM- että MM-tasolla. 1980-luvun lopulla kilpailut siirtyivät nykyiseen Vauhtipuistoon, mutta Erkylänlukot on pitänyt hengissä perinnettä vuodesta 2000 lähtien.

Näytösajossa radalle pääsevät alle vuoden 1990 malliset pyörät. Tänä vuonna mukana on noin 100 motocross-kuskia, 50 trial- ja 50 enduro-kuljettajaa. Järjestäjät pitävätkin määrää jota todennäköisenä Scramble-tapahtumien ennätyksenä.

Ohjelmaa koko perheelle

Tapahtuma on ilmainen ja koko perheelle suunnattu. Tarjolla on monipuolinen buffetti sekä väliaikaohjelmaa. Yleisön suosikki MOPOTshow tuo radalle vanhat mopot hupikilpailuun. Lisäksi vierailta on mahdollisuus hakea nimikirjoituksia ja omistuskirjoituksia esimerkiksi julisteisiin ja myynnissä oleviin paitoihin.

Aikataulu

  • Lauantai 30.8.
    • Trial klo 11.00
    • Enduro klo 13.00
  • Sunnuntai 31.8.
    • Motocross klo 12.00

Alueella on hyvät pysäköintimahdollisuudet, joten järjestäjät toivottavat kaikki moottoriurheilun ystävät tervetulleiksi nauttimaan nostalgisesta tunnelmasta ja vauhdin hurmasta.