Ensimmäinen ilmoittautunut ensi vuoden Päitsille

Lukiessaan tämän uutisen, Jere Karjalainen saa itsekin tiedon osallistumisestaan ensi vuoden Päitsille.
Kuva
Jani Hovi
Vaikka Päijänteen Ympäriajon ilmoittautuminen ei ole vielä edes käynnistynyt, on kilpailuun saatu jo ensimmäinen kuljettaja. Nimittäin trialin moninkertainen SM-mitalisti Jere Karjalainen lähtee mukaan kisaan, ystäviensä ilmoittamana.

Jere Karjalainen tuli trialin SM-sarjan pariin vuonna 2011, jolloin hän ajoi sarjassa neljänneksi. Heti seuraavana vuonna mies ajoi SM-hopealle ja sen jälkeen Karjalainen onkin napannut lähes joka vuosi jonkun värisen SM-mitalin, ainoastaan kulta on jäänyt puuttumaan. Trial-piireissä Karjalaisen ajotyyliä pidetään varsin rohkeana ja värikkäänä, jonka voidaan olettaa toimivan hyvin endurossa.

Pari vuotta sitten Karjalainen innostuikin endurosta ja moni muistaakin hänet viime vuoden Sisu Extremestä. Tänä vuonna Karjalainen on panostanut vahvasti enduroon ja hän ajoi uransa toisen normaalin endurokilpailun toukokuussa Hyvinkäällä. Uran ensimmäinen kilpailu Jämsän syvässä hangessa oli haasteellinen ohitettavien kuljettajien suhteen, mutta Hyvinkäällä tilille tuli C21-luokan voitto ja kakkossija koko C-luokasta.

- Jere (Karjalainen) panostaa nyt rutkasti enduroon ja tavoitteena on A-luokkaan nousu. Hän täytti juuri 30-vuotta ja me päätimme Ahosen Matin, Luoman Jussin ja Järvisen Arimon kanssa, että Jere täytyy ehdottomasti saada Päitsille. Niinpä me ilmoitimme hänet syntymäpäivälahjana jo tässä vaiheessa ensi talven kilpailuun, lumispoorien erikoismies Pasi Tsutsunen kertoi.

Ensi vuoden Päijänteen ympäriajo kaasutellaan jälleen maaliskuussa. Kilpailun päivämäärä julkaistaan kesän aikana.