Enduron avoimen luokan SM-mitalistit 2012
Enduron avoimen luokan SM-taistosta oli alun perin luvassa hieno taistelu kolmen nopean kuljettajan kesken, mutta tämän päiväiset uutiset Pentti Nurmisen loukkaantumisesta muuttivat tilanteen. Ennakkoon luokan mestari näyttää selvältä, kuten myös Nurmisen vaikeuksien takia hopeamitalinkin.
SM-kulta 2012, Oskari Kantonen, SE-Team.net, Honda
Kantosen kausi tulee olemaan täysosuma, tilille tulee nimittäin mestaruuden lisäksi myös toinen kiinnitys Päijänne kilpeen. On tällä hetkellä ylivoimaisesti nopein kuljettaja lumella ja käytännössä muut lähtevät ajamaan kakkossijasta Mikkeliin. Ainoa, kuka Kantosen voi talvella haastaa on Mikko Tontti. Tontin vauhdista ei tällä hetkellä ole monella tarkkaa tietoa, mutta viime talvi osoitti sen olevan yhä vaan kohdallaan.
Kantonen starttaa kesäkauteen täysin sarjapistein ja voi viime vuoden tapaan ajaa järkevästi, eikä ottaa tyhmiä riskejä. Tosin huomioitavaa on se, että kesäkilpailuja on tällä kaudella neljä, viime vuoden kolmen sijaan. Hyvinkäällä kautensa avannut Kantonen oli vakuuttava ja ero muihin olisi voinut olla suurempikin. Kantosen ajo Hondan sarvissa on yhtä eleettömän tehokasta kuin aiemminkin ja puutteita ei varsinkaan talvella löydy.
Kantosen ja Hondan kauden kohokohta tullaan näkemään jo huhtikuun 1. päivä, tiimin juhliessa Päijänteen Ympäriajon voittoa.
SM-hopea 2012, Jari Mattila, KTM Motorsport Finland
Mattila lähtee kauden avaukseen Mikkeliin flunssaisena ja tietämättömänä omasta vauhdistaan muihin kärkikuljettajiin verrattuna. Kantosta Mattila ei pysty lumella uhkaamaan, joten järvenpääläiselle tärkeintä olisi ottaa toiseksi korkeimmat pisteet Mikkelista ja Päitsiltä. Kesällä ero Kantoseen kapenee ja viime vuoden tulosten varjolla kääntyy itse asiassa Mattilan hyväksi. Kesän kilpailujen kärkitaistoja tulee ainakin muutamiin kilpailuihin sekoittamaan Marko Tarkkala, joka saattaa napata Mattilan kannalta tärkeitä pisteitä.
Mestaruudesta tulee lopulta tiukka taistelu, mutta tällä kaudella Mattilan on tyytyminen hopeaan.
SM-pronssia 2012, Marko Tarkkala, Beta
Tarkkalan pronssiin liittyy muutama olettamus. Nurminen ei aja varmasti Mikkelissä ja nyt lähdetään olettamuksesta, että lahtelainen ei aja myöskään Päitsillä. Lähdetään myös siitä olettamuksesta, että koko sarjan kiertäessään mitaleille ajava Mikko Tontti ei aja kuin Mikkelin ja ehkä Päitsin. Näin ollen Tontti kerää suuret pisteet talvelta, sarjan vakiokiertäjien nenän edestä. Oletetaan, että Tarkkala ajaa kolme kesän kilpailua ja ajaa niissä kaikissa voittoon ja saalistaa yhteensä 75 pistettä, Nurminen palaa kesän kilpailuihin ja ajaa kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmossijaa, saaden yhteensä 72 pistettä ja häviten pronssin kolmen pisteen erolla.
Haastajat:
Pentti Nurminen, Yamaha
Kenenkään ei tarvitse varmasti edes kysyä, kuinka pahoillaan Nurminen on loukkaantumisestaan. Edessä olisi ollut ensimmäinen kausi 250-kuutioisen kaksitahtisen ohjaimissa ja ainakin allekirjoittanut olisi halunnut nähdä, kuin pyörä Nurmisen käsissä spoorissa liikkuu. Luokan mestaruustaisto latistui tiedon loukkaantumisesta tullessa, mutta tietysti loukkaantumiset kuuluu lajiin. Mikäli Nurminen pystyy ajamaan täysivoimaisena Päitsillä, on mitaleilla.
Mikko Tontti, Acerbis.fi, KTM
Jos ajaisi koko sarjan, olisi varmasti mitaleilla. Varmaa tietoa Tontin koko sarjan kiertämisestä ei ole, mutta viime vuosien tapaan Tontti nähtäneen vain valikoiduissa kilpailuissa. Mikäli Nurminen ei pysty Päitsille starttaamaan, toivottavasti hänen taustajoukoissaan vahvasti oleva Tontti puolestaan lähtee puolustamaan lahtelaisten mainetta. Tämän tapahtuessa, Tontilla saattaisi olla jopa edellytyksiä haastamaan Kantosta järven kierrossa.
Jani Hovi / Xracing