Draamaa Mantovan ensimmäisessä erässä

Romain Febvre voitti Mantovan ensimmäisen erän.
Kuva
Kawasaki
Kauden neljänneksi viimeinen MM-erä tarjosi todellisen jännitysnäytelmän, jossa jaettiin myös rangaistuksia.

Romain Febvre voitti hetki sitten päättyneen Mantovan MXGP:n ensimmäisen erän, ennen Jeffrey Herlingsiä. MM-taistelussa mukana oleva Tim Gajser sai sen sijaan erän päätteeksi rangaistuksen, joka pudotti hänet kahdeksanneksi.

Ennen Mantovassa ajettavaa kauden neljänneksi viimeistä MM-erää tilanne kärjessä oli todella herkullinen. Kawasakin Febvre johti sarjaa pisteen erolla Gajseriin, KTM:n Herlingsin ollessa puolestaan kahden pisteen päässä Honda-kuljettajasta.

Herlings ajoi pohja-ajan aamun aika-ajoissa, ennen Febvreä ja Tony Cairolia. Gajser oli kuudes, jääden 1,6 sekuntia Herligsistä. Pientä hermostuneisuutta oli ilmoilla, sillä Herlings ja Gajser molemmat kaatuivat kertaalleen

Ensimmäisen erän startti meni Jeremy Seewerin nimiin, perässään Febvre, Herlings, Cairoli ja Glenn Coldenhoff. Gajser ajautui ulos starttimutkassa ja ”oikaisi” vastaavaan tyyliin, kun joukkue MM-kilpailussa Alessandro Lupino teki. Tuolloin Lupino sai 10 sijan rangaistuksen tilanteesta ja kaikki rupesivat miettimään, mahtaako Gajser saada tilanteesta myös rangaistuksen.

Ensimmäisellä kierroksella Febvre nousi kärkeen ja myös Herlings ohitti Seewerin, mutta kaatui vain heti ohituksen jälkeen. Kaatuminen sattui täysin samassa paikassa ja samalla tavalla kuin aika-ajoissakin. Seewer ei pystynyt välttämään yhteen osumista, vaan kaatui Herlingsin kanssa. Kun hollantilainen pääsi viimein ylös, oli hän sijalla 15.

Kolmen ajetun kierroksen jälkeen Febvre johti kilpailua viiden sekunnin erolla Cairoliin. Gajser oli kolmantena sekunnin päässä Cairolista. Ruben Fernandez oli neljäntenä ja Coldenhoff viides. Herlings oli tuossa vaiheessa 10. Hollantilainen oli 15 sekuntia Febvreä perässä.

Kuudennella kierroksella Gajser ajoi Cairolin sekunnin etumatkan kiinni ja nousi toiseksi. Febvren etumatka oli kuitenkin jo kuusi sekuntia. Samaan aikaan Herlings oli vauhdissa ja nousi jo kuudennelle sijalle.

Erän puolessa välissä tuli tieto, että Gajser saattaa saada rangaistuksen ensimmäisen kurvin tilanteesta, mutta mitään faktaa ei vielä tuossa vaiheessa ollut. Radalla Gajser ajoi sekunnin verran Febvreä kiinni, mutta nopein kuljettaja tuossa vaiheessa oli kuitenkin Herlings. Hän tavoitti neljäntenä olleen Fernandezin, joka sai pidettyä kuitenkin muutaman kierroksen Herlingsin takanaan, ennen kuin tilanne muuttui.

Kun erää oli jäljellä viisi minuuttia, johti Febvre kisaa kolmella sekunnilla ennen Gajseria. Cairoli oli puolestaan kolme sekuntia Gajserin takana ja Herlings kolme sekuntia Cairolin takana. Herlings oli yhä porukan nopein ja ajoi nopeimpia kierrosaikoja jatkuvasti. Kierroksen kuluttua Herlings olikin jo Cairolin perässä ja samalla kaksikko oli jo parin sekunnin päässä Gajserista, joka oli puolestaan parin sekunnin päässä Febvrestä. Näin ollen tilanne kärjessä tiivistyi, kun erä läheni loppua.

Kun kuljettajat lähtivät kahdelle viimeiselle kierrokselle, Febvre johti erää kolmen sekunnin erolla Gajseriin. Cairoli oli sekunnin päässä Gajserista ja kierroksella ohitettavan kuljettajan takia hieman aikaa menettänyt Herlings sekunnin päässä tiimikaveristaan. KTM-kaksikko ajoi hetkessä Gajserin eron kiinni ja kolmikko oli samassa nipussa. Herlings painui Cairolin ohi väkisin ja siirtyi Gajserin takalokasuojaan kiinni. Gajser teki parhaansa, mutta ei mahtanut mitään Herlingsille, vaan hollantilainen painui väkisin ohi viimeisellä kierroksella.

Febvre ajoi sekunnin erolla ruutulipulle ensimmäisenä, perässään Herlings ja Gajser. Cairoli yritti ohittaa vielä lopussa Gajseria, mutta ei aivan siihen pystynyt. Erän jälkeen tuli tieto, jonka mukaan Gajser sai viiden sijan rangaistuksen ensimmäisen kurvin tapahtumista, joten hän putosi erässä kahdeksanneksi. Miro Sihvonen oli erässä 24.

Febvre johtaa sarjaa ennen päivän toista erää kuudella pisteellä ennen Herlingsiä. Gajser on 13 pisteen päässä ranskalaisesta.

Päivän toinen erä käynnistyy klo. 16 Suomen aikaa.