Desalle lopettaa uransa

Clement Desalle lopettaa uransa kauden päätteeksi.
Kuva
Kawasaki
MXGP-luokassa parhaimmillaan MM-kakkoseksi ajanut Clement Desalle lopettaa pitkän uransa kauden päätteeksi.

15 vuotta motocrossin MM-sarjan pääluokassa (MX1 ja MXGP) ajanut Clement Desalle ilmoitti tiistaina illalla lopettavansa menestyksekkään uransa. Desalle kertoo sosiaalisessa mediassa, että ei enää nauti ajamisesta ja elämästä MM-sarjan parissa, ja nämä ovat suurimmat syyt lopettamispäätökselle. Vuosina 2010, 2012 ja 2013 motocrossin MM-sarjan kuninkuusluokassa toiseksi sijoittunut Desalle on ollut myös kolme kertaa sarjassa kolmantena, joten vaikka mestaruus jäi saavuttamatta, on belgialainen ajanut menestyksekkään uran. 31-vuotias Desalle on voittanut uransa aikana 23 GP:tä.

Desallen lopettaessa uransa, vapautuu näin ollen Kawasakin tehdastiimistä paikka Romain Febvren rinnalta.