Arpa ratkaisee, kuka Janneista pääsee Päitsille
Vantaan Moottorikerhon kolmikko Janne Leander, Janne Mukkala ja Janne Rantanen ovat tuttuja offroadlajien harrastajille jo monen vuoden ajalta. Yhteisen etunimen omaava kolmikko harjoittelee paljon yhdessä ja käy myös yhdessä kisareissuilla. Nyt he saivat porukalla ajatuksen Päitsille lähtemisestä, mutta eivät suinkaan koko porukan voimin. Yhdessä laaditun sopimuksen mukaan kolmikon edustaja Päitsille arvotaan kilpailun ilmoittautumisajan viimeisenä päivänä.
- Mukkalahan tämän ajatuksen keksi ja oli itse heti innoissaan asiasta. Homman nimi on kuitenkin se, että treenaamme kaikki Päitsiä varten tosissaan ja sillä idealla, että jokainen meistä on valmis lähtemään kisaan. Sitten viimeisenä ilmoittautumispäivä arvomme keskenämme, kuka meistä kisaan osallistuu. Kaksi muuta lähtee sitten kuskille huoltohommiin. Kerroimme asiasta hetki sitten RX Motossa ja sieltä ilmoittauduttiin jo vapaaehtoiseksi hoitamaan meille haalarihuoltoa, Leander nauroi.
Kolmikko nähdään mukana lauantaina Mikkelissä kotimaisen endurokauden avauksessa, mutta Päitsille mukaan lähtevän Jannen sukunimi selviää vasta viime tipassa.
Kommentit
Jannet pankaa kulut kolmeen osaan😎 nii se joka joutuu ajaa ei tarvi turhaan uhrautua 😂😂😂. T fani
Jaahas! Salafani Mantila siellä huutelee meikän tunnareilla😂 kyllä aikailla kulut kolmee osaan meneekin👍