Amerikanmiehet jättivät Garcian ja Holcomben kauas taakse

Ben Kelley voitti kauden avauskilpailun.
Kuva
Simon Cudby
Josep Garcia ja Steve Holcombe joutuivat toteamaan GNCC-sarjan vakiokuljettajien vauhdin ja kokemuksen, kun osallistuivat sarjan avauskilpailuun.

Amerikan GNCC-sarjan kauden ensimmäinen kilpailu ajettiin eilen illalla Suomen aikaa Etelä-Carolinassa, Big Buckin radalla. Kilpailu keräsi ennakkoon paljon huomiota sen vuoksi, että sarjan vakiokuljettajien lisäksi kilpailussa mukana nähtiin myös Josep Garcia ja Steve Holcombe.

Eurooppalaiset jäivät tällä kertaa kuitenkin statistin osaan, sillä huonojen starttien jälkeen kumpikaan ei päässyt kunnon vauhtiin kolmen tunnin kilpailun aikana. Garcia oli lopulta kilpailussa yhdeksäs ja käsien puutumisen kanssa taistellut Holcombe 14.

Kilpailun voitto meni viime vuoden mestarille. KTM:n Ben Kelley johti kilpailua alusta lähtien ja otti voiton helponnäköisestä. Josh Strang ajoi nousujohteisen kilpailun ja Kawasaki-kuljettaja oli maalissa toinen. Husqvarnan Jordan Ashburn oli kolmas. Pitkään toisena ajanut Josh Toth oli maalissa neljäs ja Trevor Bollinger viides. Yleisön suosikki Stewart Baylor kaatui rajusti kilpailun viimeisellä kierroksella, mutta ajoi maaliin ja oli 11. Maaliintulon jälkeen Baylor suuntasi lääkintähenkilökunnon luo ja myöhemmin selvisi, että hänellä oli aivotärähdys, murtunut ranne ja myös murtunut C7-kaularangan nikama.