32 suomalaista kuljettajaa Hyvinkäälle

Kuva
Jani Hovi
Motocrossin MM- ja EM-sarja jatkuu viikonloppuna Hyvinkäällä. Mukana nähdään myös todella hyvä määrä suomalaisia kuljettajia.

Suomalaiset kuljettajat hyödyntävät hienosti mahdollisuuden päästä ajamaan motocrossin MXGP:ssä, kotikilpailussaan Hyvinkäällä. Lauantaina alkavaan kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 32 suomalaista kuljettajaa. Suurin määrä meikäläisiä nähdään EMX125-luokassa.

MXGP-luokassa Hyvinkäällä mukana nähdään yhteensä 32 kuljettajaa, joiden joukossa on myös kolme suomalaista kuljettajaa. Jere Haavisto lähtee hakemaan jatko pisteputkelleen, kuten myös Suomen ja Viron kaksoiskansalainen Harri Kullas. Miro Sihvonen on ollut muutamasta edellisestä kilpailusta pois terveydellisistä syistä, mutta Hyvinkäällä Sihvonen nähdään taas radalla testaamassa kuntoaan.

MX2-luokassa kilpailuun on ilmoittautunut mukaan 25 kuljettajaa. Suomalaisista luokassa mukana nähdään Kimi Koskinen, joka lähtee ajamaan uransa ensimmäistä MM-kilpailua. Valitettavasti Emil Weckmanin toipuminen ei ole edennyt niin nopeasti, että häntä nähtäisiin kilpailussa mukana.

EMX250-luokassa kisaan on ilmoittautunut 46 kuljettajaa ja heidän joukossa on myös viisi suomalaista kuljettajaa. SM-sarjan kärkikuljettajista EM-pisteitä lähtee metsästämään Mauno Nieminen, Kasper Kangasniemi ja Sampo Rainio. Wiljam Malin palaa loukkaantumisen jälkeen takaisin radoille ja myös Miro Varjonen nähdään luokassa mukana.

EMX125-luokassa nähdään iso joukko kuljettajia, kun 66 kuljettajaa lähtee hakemaan paikkaa varsinaisiin kisaeriin. Suomalaisia mukana on peräti 15 ja kovimmat odotukset kohdistuvat MX125-luokan SM-sarjan kahteen nopeimpaan kuljettajaan Kasimir Hinderssoniin ja Aaro Mennaan. Nico Stenberg ajoi alkukaudesta EM-pisteille, mutta on ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa radoilta. Nyt Stenberg tekee kuitenkin paluun radoille ja myös häneltä voidaan odottaa hyvää ajoa. EM-pisteillä varmasti mielii myös Eliel Lehtinen, joka nappasi jo muutaman pisteen Lommelista.

EMX Open-luokassa mukana on 32 kuljettajaa ja suomalaisia on heidän joukossa kahdeksan. Kovimmat odotukset kohdistuvat Emil Silanderiin ja Juuso Matikaiseen, mutta myös Pekka Nissinen ja Tomi Siro ovat yllätysvalmiita. Unohtaa ei sovi myöskään Rene Rannikkoa, joka on ajanut aiemmin jopa MXGP-luokassa MM-pisteille.

Kilpailuun ilmoittautuneet suomalaiset:

MXGP

  • Jere Haavisto
  • Miro Sihvonen
  • Harri Kullas

MX2-luokka

  • Kimi Koskinen

EMX250

  • Kasper Kangasniemi
  • Sampo Rainio
  • Wiljam Malin
  • Mauno Nieminen
  • Miro Varjonen

EMX125

  • Mikko Pirinen
  • Arttu Sahlsten
  • Aaro Menna
  • Juuso Ylipahkala
  • Viljami Kyllönen
  • Santeri Oinonen
  • Nico Stenberg
  • Tiitus Räikkönen
  • Simo Koskinen
  • Eero Peippo
  • Kasimir Hindersson
  • Kaapo Kalatie
  • Eliel Lehtinen
  • Iiro Tofferi
  • Heikki Vähäpesola

EMX Open

  • Teemu Makkonen
  • Rene Rannikko
  • Emil Silander
  • Pekka Nissinen
  • Juuso Matikainen
  • Tomi Siro
  • Joni Ahola
  • Alex Tapio