2020 vuoden luetuin uutinen, sija 4
Kotimaisen motocrossin osalta Kasimir Hindersson oli luultavasti eniten keskustelua herättänyt kuljettaja tänä vuonna. Valitettavasti se keskustelu ei johtunut pelkästään 13-vuotiaan kuljettajan hyvistä ajosuorituksista, vaan siitä, ettei hän saanut ajaa MXJ-luokan kilpailuissa. Ikänsä puolesta Hindersson on luokkaan 18 päivää liian nuori, vaikka hänen ajosuoritukset olisivatkin olleet MXJ-luokkaan oikeuttavat ja hän olisi ollut yksi luokan mitalisuosikeista. Anomuksien jälkeen motocrossin lajiryhmä ei myöntänyt Hinderssonille poikkeuslupaa ajamiseen, vaikka muutamia vuosia sitten vastaavia poikkeuslupia on myönnetty kuljettajille. Suomen Moottoriliiton hallitus asettui myös lajiryhmän taakse ja hylkäsi heille tulleen valituksen. Näin ollen Hindersson ei saanut ajaa Suomessa MXJ-luokassa 13-vuotiaana 125-kuutioisella pyörällä. Sen sijaan onneksi Hindersson sai ajaa sääntöjen mukaan EMX125-luokan EM-kilpailuja ja hän olikin mukana kauden kolmessa viimeisessä kilpailussa Lommelissa. Siellä Hinderssonin paras eräsijoitus oli 12.
Ensi kaudelle motocrossin lajiryhmä muutti MXJ-luokan ikäsääntöä ja nyt luokkaan saa osallistua myös 13-vuotias kuljettaja 125-kuutioisella pyörällä. Tällaista poikkeuslupaa ei kuitenkaan tänä vuonna voitu myöntää yhdelle Suomen lupaavimmista motocrosskuljettajista.
Ennen kauden ensimmäistä MXJ-luokan Suomen cupia julkaistu artikkeli, jossa käytiin näitä vaiheita läpi, oli vuoden neljänneksi luetuin juttu Xracingin sivuilla.