Miksi Hindersson ei aja Karkkilassa?

Kuva
Jani Hovi
Kasimir Hindersson osoitti Sipoon MX-liigassa, että olisi ollut yksi suurimmista suosikeista motocrossin MXJ-luokan Suomen Cupissa. Valitettavasti Hindersson ei saanut Suomen Moottoriliitolta osallistumisoikeutta kilpailuun.

13-vuotias Kasimir Hindersson voitti viime vuonna MXC/A-luokan Suomen mestaruuden ja oli kovatasoisessa Dutch Masters -sarjassa kolmas. Hindersson oli myös ainoa suomalainen kuljettaja, joka nähtiin viime vuonna junioreiden MM-kilpailun varsinaisissa kisaerissä. Hän oli myös Puolassa ajetun joukkue EM-kilpailun 85-kuutioisten luokan henkilökohtaisen kilpailun kakkonen.

Tällä kaudella Hinderssonin tavoite oli ajaa 85-kuutioisten Euroopan- ja maailmanmestaruudesta isorunkoisella pyörällä, mutta koronaviruksen johdosta kyseiset sarjat peruttiin. 175-senttisenä kuljettajana Hindersson on liian pitkä ajamaan vakiorunkoisella 85-kuutioisella pyörällä, jollaisella Suomessa pitää sääntöjen mukaan ajaa. Niinpä Hindersson hyppäsi 125-kuutioisen pyörän ohjaimiin ja ajatuksena oli ajaa Suomessa MX125-luokan kilpailujen ohella MXJ-luokan Suomen Cupia samalla pyörällä. Ongelmaksi muodostui, että Hindersson on syntynyt 17.1.2007 ja on näin ollen 18 päivää liian nuori ajamaan sääntöjen mukaan MXJ-luokassa, vaikka saakin ajaa MX125-luokassa samanlaisella pyörällä. MX125-luokan kilpailuissa on tällä hetkellä Suomessa ongelmana, että niitä on Sipoon liigakilpailun jälkeen jäljellä vain neljä. Se on nuorelle ja kehittyvälle kuljettajille ehdottomasti liian vähän ja Hindersson kaipasi lisää kilpailuja.

Sipoon MX-liigassa Hindersson näytti kaikille vauhtinsa ja oli MX125-luokassa kierrosaikojen perusteella luokan toiseksi nopein kuljettaja, MX2-luokan viime vuoden pronssimitalistin Kimi Koskisen jälkeen. Ensimmäisessä erässä Hindersson oli kakkonen ja toisessa erässä parin kaatumisen jälkeen viides. Tuossa kilpailussa Hindersson jätti taakseen muun muassa viime kaudella MXJ-luokassa toiseksi ja viidenneksi ajaneet kuljettajat. Viikkoa myöhemmin Hindersson ajoi Viron mestaruussarjassa ja jätti siellä taakseen useita samassa lähdössä ajaneita MX2-luokan kuljettajia.

Kieltävä päätös lajiryhmältä

Hindersson jätti Sipoon kilpailun jälkeen motocrossin lajiryhmälle anomuksen poikkeusluvasta, jolla hän saisi ajaa 125-kuutioisella pyörällä MXJ-luokassa. Vauhtinsa ja ajotaitojensa osalta Hindersson olisi kaiken järjen mukaan kelvollinen ajamaan luokassa, ja olisi myös sen suurimpia voittajasuosikkeja. 18 päivää liian nuorena hän ei kuitenkaan luokkaan suoraan päässyt.

Motocrossin lajiryhmä käsitteli asian pyynnön mukaan pikaisesti ja päätti, että Hinderssonille ei myönnetä poikkeuslupaa ajaa alaikäisenä MXJ-luokassa. Lajiryhmän peruste kieltävään päätökseen oli, että heidän yhtenä tehtävänään on voimassa olevien sääntöjen mukaan toimiminen ja kaikkien kilpailijoiden tasa-arvoinen kohtelu tilanteessa kuin tilanteessa. Käytännössä lajiryhmä ei tuon lausunnon mukaan siis voi myöntää yksittäisiä poikkeuslupia urheilijoille, koska silloin muut laitetaan eriarvoiseen asemaan.

Väärät perusteet?

Lajiryhmän päätöksestä tekee ristiriitaisen se, että lajiryhmä on aiemmin antanut poikkeuslupia ja nostanut kuljettajia poikkeusluvilla luokkaa ylemmäksi. Kaiken huipuksi lajiryhmä on antanut vuonna 2015 Wiljam Malinille ja Tuomas Vauhkoselle poikkeusluvat ajaa 13-vuotiaina MXJ-luokassa 125-kuutioisilla pyörillä. Täysin samasta asiasta on siis annettu aiemminkin poikkeuslupia, kuin mistä motocrossin lajiryhmä nyt kieltäytyi. Tuota poikkeuslupaa olivat tuolloin päättämässä osin samat henkilöt, jotka ovat lajiryhmässä tälläkin hetkellä mukana.

Näin ollen Hindersson koki perusteiden olevan täysin epäoikeudenmukaisia ja ristiriitaisia aiempien päätösten kanssa. Hinderssonin leirin mielestä Kasimiria ei kohdeltu tasa-arvoisesti, koska aiempia poikkeuslupia oli täysin vastaavissa tapauksissa myönnetty.

Valitus SML:n hallitukselle jäi odottamaan päätöstä

Hindersson jätti valituksen (torstaina 2.7.) asiasta Suomen Moottoriliiton hallitukselle, joka vastaa lajiryhmän päätöksistä ja on valitusportaassa seuraava vaihe. Valituksessa pyydettiin kumoamaan lajiryhmän päätös, koska se oli annettu väärin perustein ja anottiin Hinderssonille poikkeuslupaa ajaa MXJ-luokassa 125-kuutioisella pyörällä kuluvalla kaudella.

Hindersson toimitti valituksen lisäksi dokumentteja vanhoista vastaavista lajiryhmän päätöksistä Suomen Moottoriliiton pääsihteerille Ville Saloselle. Koska Hindersson pyysi SML:n hallitukselta pikaista päätöstä ehtiäkseen mukaan Karkkilan SM-avaukseen, Salonen toimitti dokumentit SML:n sähköiseen kanavaan, jotta hallituksella oli valmius päättää asia mahdollisimman nopeasti. Tiistaina 7.7. SML:n hallitus ilmoitti Salosen välityksellä (Salonen ei ole itse hallituksen jäsen), että hallitus käsittelee asian seuraavassa kokouksessa 5.8. Koska MXJ-luokan viiden osakilpailun mittaisesta Suomen Cupista on tuossa vaiheessa ajettu jo kolme kilpailua, lähetti Hindersson Salosen kautta uuden viestin hallitukselle, jossa pyydettiin vielä toisen kerran pikaista käsittelyä asialle. Perusteluna oli se, että 5.8. mennessä mahdollisista kilpailuista on ajettu jo yli puolet.

Keskiviikkona 8.7. Salonen välitti SML:n hallituksen viestin Hinderssonille ja hänen edustajilleen. Viestin mukaan hallitus haluaa käydä asian perusteellisesti läpi ja asia käsitellään vasta 5.8. hallituksen kokouksessa. Näin ollen Hinderssonia ei tulla näkemään ainakaan MXJ-luokan Suomen Cupin kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa.

Oikein vai ei?

Yksi Suomen Moottoriliiton tehtävistä on viedä suomalaista moottoriurheilua eteenpäin ja tukea urheilijoitaan. Huippu-urheilun tukeminen on myös SML:n prioriteeteissa korkealla ja sen merkitys pitäisi olla etenkin motocrossissa korkealla, sillä valitettavasti kukaan suomalainen ei ole vuosiin saavuttanut lajin MM-sarjassa sellaista asemaa, kuten kaikki toivoisivat. Samalla SML:n ja sen toimielinten tehtävä on toimia oikeudenmukaisesti kaikkia tahoja kohtaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että aiemmat päätökset on otettava huomioon.

Toimittiinko Hinderssonin tapauksessa lajiryhmän osalta näiden arvojen mukaan? Ovatko lajiryhmän perusteet päätökseen täysin väärät, kuten aiemmat poikkeusluvat osoittavat? Rikottiinko päätöksessä ja sen perusteissa urheilijan oikeusturvaa? Onko ratkaiseva tekijä todellakin vain se, että sääntöjen mukaan Hindersson on 18 päivää liian nuori, eikä millään muulla ole mitään merkitystä? Olisiko hallitus voinut antaa asiaan päätöksen ”kohtuullisen” ajan puitteissa, eikä vasta siinä vaiheessa kun kauden kilpailuista on ajettu yli puolet, vai onko kohtuullinen käsittelyaika tämän kaltaiselle asialle tosiaan noin kuukausi? Ovatko hallituksessa istuvat vapaaehtoiset ihmiset oikeita henkilöitä päättämään tämän kaltaisista asioista, vai pitäisikö päätäntävaltaa olla myös SML:n pääsihteerillä, joka on palkkatyössä liitossa? Etenisivätkö asiat silloin nopeammin?

Näihin kysymyksiin voi jokainen itse miettiä vastaukset.

 

Kommentit

Lähettänyt Peteri Suomalainen : Pe, 07/10/2020 - 18:01

yksinkertaisesti, paikallinen CAS, lajiryhmä vaihtoon ja heti pääsihteerille oikeus kumota väärät  päätökset

"Lajiryhmän päätöksestä tekee ristiriitaisen se, että lajiryhmä on aiemmin antanut poikkeuslupia ja nostanut kuljettajia poikkeusluvilla luokkaa ylemmäksi. Kaiken huipuksi lajiryhmä on antanut vuonna 2015 Wiljam Malinille ja Tuomas Vauhkoselle poikkeusluvat ajaa 13-vuotiaina MXJ-luokassa 125-kuutioisilla pyörillä. Täysin samasta asiasta on siis annettu aiemminkin poikkeuslupia, kuin mistä motocrossin lajiryhmä nyt kieltäytyi. Tuota poikkeuslupaa olivat tuolloin päättämässä osin samat henkilöt, jotka ovat lajiryhmässä tälläkin hetkellä mukana."

Tällä tavalla ei todellakaan edistetä mitään...

 

Kieli
suomi