
”Niin kauan kuin voitamme, kaikki on hyvin”
RCH Suzuki tiimin Roczen otti lauantaina Anaheimissa kauden toisen voittonsa Amerikan supercross sarjassa. Kolmen ajetun osakilpailun jälkeen saksalainen johtaa sarjaa 12 pisteen erolla, ennen toisena olevaa KTM:n Ryan Dungeyta. Kolmantena sarjassa on kauden suurin yllättäjä tähän asti, Rockstar Husqvarna –tiimin Jason Anderson.
Huolimatta kauden toisesta voitosta, ei Roczeninkaan päivä ollut aivan helppo.
- Päiväni ei käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Rata oli jotenkin erikoinen, eikä mitenkään helppo ajaa. Kun olimme tutustumassa rataan kävellen, tiesin mahdollisista vaikeuksista kahdessa ensimmäisissä harjoituksessa kannata huolestua. Rata parani huomattavasti illan lähtöihin. Se oli aika haastava, siellä oli spooreja ja lisäksi pitkä kierros teki siitä mielenkiintoisen. Sain hyvät startit ja tällä radalla ne olivat tärkeät. Kaikki näkivät, että minun Suzukini toimi erittäin hyvin. Alkueräni oli hyvä ja olinkin luottavainen ennen finaalia. En saanut finaalissa holeshottia nimiini, mutta olin lähellä kärkeä ja sen juuri tarvitsin.
Finaalin startin nimiinsä ottikin yksityiskuljettaja Jimmy Albertson, mutta Roczen ohitti hänet nopeasti ja siirtyi kärkeen. Sen jälkeen vaikutti, että Roczen sai ajaa rauhassa omaa ajoaan kärjessä maaliin asti.
- Minun piti ajaa järkevää ajoa ja pysyä keskittyneenä, sillä kaikki perässäni olivat erittäin nopeita. Pyöräni toimi hyvin ja tunsin oloni hyväksi radalla. Yritin ajaa nopeita kierroksia ja mia ei ollut yhtään varaa varmisteluun, sillä Ryan (Dungey) sai minua kiinni kilpailun aikana. Kokonaisuutena ilta oli hyvä ja oli hienoa saada voitto viime viikonlopun jälkeen. Jatkamme tästä ja toivottavasti piste-etumatkani kasvaa. Niin kauan kuin voitamme, kaikki on hyvin, Roczen päätti.
Xracing