Enduro

Mikael Persson voitti aamuyöllä päättyneen Novemberkåsanin, kun kilpailua ylivoimaisesti johtanut Albin Elowson joutui keskeyttämään kisan.
Enduron lajiryhmä on valinnut vuoden kilpailuksi Oulun Moottorikerhon järjestämän Polar Enduron.
Enduron lajiryhmä on jälleen valinnut vuoden tulokkaan, joka on tänä vuonna Tiitus Enjala.
Novemberkåsan ajetaan viikonloppuna Gävlessä paikoin kosteissa olosuhteissa. Suomalaisista kisassa mukana nähdään Jesse Viljakainen.
Tällä kaudella U20-luokan SM-sarjassa kuudenneksi sijoittunut Roni Heikkala nähdään ensi kaudella Fanticin ohjaimissa.
Enduron lajipäivä järjestetään tulevana lauantaina Teams-kokouksena.
Billy Bolt voitti eilen hard enduron ensimmäisen maailmanmestaruuden. Lopulta mestaruus meni todella täpärälle, sillä edes voittojen määrä ei tuonut eroa Boltin ja Manuel Lettenbichlerin välille loppupisteissä.
Mikael Persson hallitsi Gotland Grand National -kilpailua lähdöstä maaliin. Suomalaisista parhaasta suorituksesta vastasi Antti Ahtila.
GetzenRodeo päättyi Manuel Lettenbichlerin voittoon, mutta maailmanmestariksi kruunattiin Billy Bolt.
Tämänkin vuoden Gotland Grand National-kilpailun voi katsoa suorana lähetyksenä.