Katsojaopas: Numibia Snow Enduro

Aleksi Jukola starttaa lauantaina suurimpana suosikkina Numibia Snow Enduroon.
Kuva
Jani Hovi
Tässä lauantaina ajettavan Numibia Snow Enduron katsojaopas.

Kauden ensimmäinen enduron veteraanien Suomen Cupin osakilpailu kaasutellaan lauantaina Numibia Snow Enduron merkeissä. Kilpailun lähtö- ja maalipaikkana toimii viime vuoden tavoin Neste K Tuuliruusu (Lahden Moottoritie 1150, Mäntsälä).

Viiden maastokokeen kilpailuun starttaa mukaan yhteensä 171 kuljettajaa ja mukana yleiskilpailussa mukana nähdään Suomen huipuista muun muassa Aleksi Jukola, Antti Hänninen, Albert Juhola, Hugo Svärd ja Ville Meisola. Mielenkiintoista on myös nähdä MM-sarjaan valmistautuvan Juho Ahokkaan vauhtia. V40-luokan Suomen Cupin avauskilpailun suurimpina suosikkeina ovat puolestaan Juha-Pekka Tirkkonen, Janne Mukkala, Mika Karma, Janne Rantanen, Marko Leponiemi, Pasi Tsutsunen, Riku Riiheläinen, Ville Jaronen, Santeri Enjala, Sami Eskola ja Teemu Sundelin. V50-luokassa kärkitaistossa tiukimmin ovat mukana Juha Puotsaari, Janne Suominen, Marko Erving ja Tom Nordman. Muita seurattavia kuljettajia on pari viikkoa sitten Keravalla B-luokan voittanut Eeli Takatalo, joka tunnetaan paremmin motocrossradoilta. C16-luokassa mukana nähdään naisten viime vuoden Suomen mestari Viivi-Maria Mäkinen ja samasta luokasta löytyy myös motocrossin naisten SM-sarjassa viime vuonna hopealle ajanut Noora Uro.

Kilpailun reitti on kokonaisuudessa noin 70 kilometriä pitkä ja pitää sisällään viisi maastokoetta, joiden mitta on yhteensä hieman alla 40 kilometriä. A, B- ja V40-luokat ajavat kaksi kierrosta ja muut luokat puolestaan yhden kokonaisen kierroksen ja sen päälle vielä kierroksen kaksi ensimmäistä maastokoetta uudelleen.

Reittiselostus:

Kilpailun lähtö (AT1) Neste K Tuuliruusu

Siirtymä Kilpailukeskus -> MK1/MK6. Siirtymä pääosin tietä pitkin. Pituus 6,6 km. Ennen erikoiskoetta pieni lämmittelyosuus pellolla.

MK 1/6, TR-Kiinteistöhuolto (Kaipiainen)
Maastokoe tuttu edellisiltä vuosilta. Nopeaa metsä polkua, jossa välillä käydään pellolla. Pituus 6,9 km. Siirtymä MK1/6 -> MK2/7. Tiesiirtymää noin 3 km.

MK 2/7, HOT ONE RACING (Kuusela)
Alussa täysin uutta pelto-osuutta jonka jälkeen siirrytään uudelle metsäosuudelle. Jatkuu nopealla metsäosuudella, jossa välillä metsäautotietä ja peltoa. Pituus 5,5 km.

Siirtymä MK2/7 -> MK3/8. Siirtymä alkaa tieosuudella, jonka jälkeen pieni maasto-osuus. Loppu tiesiirtymää. Pituus noin 10 km.

MK 3/8, Fiskarin Laatupuu Oy (Sarvaala)
Tämä on kilpailun pisin erikoiskoe. Maastokokeen pituus 8,6 km. Maastokoe sisältää nopeaa metsäpolkua, peltoa ja tienpohjaa. Lyhennetty hiukan viime vuodesta ja poistettu nopeimpia tienpohjia. Vauhdikas erikoiskoe silti.

Siirtymä MK3/8 -> Välihuolto (AT2) -> MK4/9. Pituus 4,7 km. Hiekkatietä pitkin. Siirtymän lopussa välihuolto. Huoltoalueen päässä AT-asema ja heti AT-aseman jälkeen MK4/9.

MK 4/9, Ykkös-MP (Nieminen)

Maastokoe lähtee heti perinteiselle Niemisen montulle. Alussa tuttu mäki, sekä joitakin uusia haasteita. Hyppyjen jälkeen siirrytään metsäosuudelle. Välissä nopeaa peltopätkää. Loppuu metsäosuudelle, jota erikoiskokeesta on eniten. Pituus 8,1 km.

Siirtymä MK4/9 -> MK5/10. Tiesiirtymää noin 5 km.

MK 5/10 Sähkö LaPa Oy (Latostenmaa)

Tuttu pätkä monelle Päitsiltä tai aikaisemmista kisoista. Ajetaan toiseen suuntaan kuin yleensä. Alussa motocrossradan osuuksia, metsää ja vauhdikkaita osuuksia. Siirrytään kaasulinjalle ja lopussa hiukan uutta pätkää jota ei aikaisemmin ajettu. Pituus 6,7 km.

Siirtymä MK5/10 -> Kilpailukeskus (AT3, MAALI). Aluksi maastosiirtymää noin 5 km, jonka jälkeen muutaman kilometrin mittainen tiesiirtymä kilpailukeskukseen.

Ensimmäisen kuljettajan arvioitu aika maastokokeilla:

  • MK1 9:07
  • MK2 9:28
  • MK3 9:55
  • MK4 10:32
  • MK5 10:57
  • MK6 11:52
  • MK7 12:13
  • MK8 12:38
  • MK9 13:15
  • MK10 13:40

Parhaat katselupaikat:

Yleisölle parhaat katselupaikat löytyvät maastokoiden 4 (Alhonkulmantie 119, 04460 Numminen,) ja 5 (Saharintie 101, 04480 Mäntsälä) lähdöstä. Molemmista löytyy parkkitilaa ja MK4 lähdöstä myös kioskipalveluja.

Linkit:

Maastokokeiden osoitteet.

Täydellinen reittikartta

Kilpailun käsiohjelma

Aikataulu

Kuljettajainfo