Enduro

Tasan 10 vuotta sitten Mika Ahola poistui keskuudestamme. Tuo asia tuntuu vielä tänäkin päivänä aivan yhtä uskomattomalta, kuin sinä maanantaipäivänä jolloin tieto levisi maailmalle.
Enduron lajisäännöt tämän vuoden osalta on julkaistu.
Endurokausi on starttaamassa reilun kahden viikon kuluttua, mutta vielä ei uusia lajisääntöjä ole julkaistu. Kummastusta V50-luokan kuljettajien keskuudessa herättääkin nyt se asia, miten heidän tulee toimia ensimmäisen SM-enduron ilmoittautumisessa.
Suomen enduroavauksen osalta tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä, sillä Mikkelissä ovat spoorit parhaimmillaan.
Suomen Moottoriliiton enduron lajiryhmän sivulla ovat olleet haettavina kiinteät enduronumerot kaudelle 2022. Nyt alkaa olla jo kiire, jos omalle tutulle numerolle on tarvetta. Numeroiden haku nimittäin päättyy 14.1.2022. Aikaa on siis enää tämä viikko.
Enduron ensimmäinen SM-osakilpailu kaasutellaan 5.2. Tässä Numibia Racing Teamin järjestämän kilpailun reittiselostus.
Enduron C-luokkiin on tälle kaudelle tehty pieniä muutoksia. Tässä selvitys luokkajaosta.
Superenduron MM-sarjan piti jatkua tammikuussa Israelissa, mutta toisin kävi.
Päitsin yötaukopaikan majoituspalvelut ovat herättäneet kysymyksiä, kun ensimmäiset kuljettajat ovat yrittäneet varata majoituksia Hotelli Tallukasta, eikä huoneita ole ollut varattavissa.
Husqvarnan kilpatiiminä Suomessa jatkava Kytönen Motorsport on jälleen mukana enduron MM-sarjassa, kun Peetu Juupaluoma ja Niko Puotsaari lähtevät taistelemaan MM-pisteistä.