Enduro

Koronavirusepidemian kiihtyessä Suomessa, myös viikonloppuna Hämeenlinnassa ajettava Kärme Kustaa enduro viedään läpi erityisjärjestelyin.
Lauantaina ajettavan Kärme Kustaan käsiohjelma on julkaistu.
Kärme Kustaan Kiemurat houkuttelevat tänä vuonna yhteensä 228 kuljettajaa mittelemään taidoistaan.
Pääsimme tänään tutustumaan ensi viikonloppuna ajettavan Kärme Kustaa Kiemuroiden reittiin.
Kustaa kaasutellaan reilun viikon kuluttua ja luvassa on tämän hetken tiedon mukaan pitkiä perinteitä noudatteleva haastava kilpailu.
Sherco tuo markkinoille säädettävän takajousituksen linkun, jolla pystytään muuttamaan pyörän korkeutta +/- 3 cm.
Enduron MM-sarjan yleiskilpailun, eli EnduroGP:n mestaruus ratkesi sunnuntaina Portugalissa varsin erikoisella tavalla, eikä kaikki mennyt sääntöjen mukaan.
Roni Kytönen teki kauden viimeisenä MM-viikonloppuna sen mitä pitikin ja tuloksena jämsäläisen kaulaan ripustettiin MM-pronssimitali.
Enduron MM-sarja saatiin päätökseen eilen Portugalissa. Tässä luokkien loppupisteet.
Enduron MM-sarjan kausi päättyi todelliseen jännitysnäytelmään, kun EnduroGP-luokan voitto ratkesi dramaattisella tavalla viimeisellä maastokokeella. Suomalaisista Roni Kytönen otti MM-pronssin tililleen.