Motocross

Classic motocrossin kilpailukalenteri on hakenut lopullista muotoaan, mutta kalenteri on lukittu.
Miro Sihvonen oli tyytyväinen kauden avauksen jälkeen, vaikkakin pyörästä löytyi vielä säädettävää.
Cooper Webb ajoi todella mielenkiintoisen kilpailun päätteeksi voittoon Atlantassa.
Miro Sihvonen oli Ruotsin avauskilpailussa tänään totaalin neljäs. Rene Rannikon viikonloppu päättyi puolestaan ambulanssiin.
Motocrossin Ruotsin mestaruussarja käynnistyy viikonloppuna ja mukana nähdään kovatasoinen joukko kuljettajia. Heidän mukana on myös Miro Sihvonen ja Rene Rannikko.
Ken Roczen ajoi voittoon viime yönä Atlantassa. Kun Cooper Webb oli puolestaan hankaluuksissa ajonsa kanssa, kavensi Roczen merkittävästä Webbin piste-etumatkaa.
Motocrossin MM-sarjan oman digilehden uusi numero on ilmestynyt.
Eli Tomac ajoi Atlantan kilpailun voittoon, ottaen johdon haltuunsa vasta viimeisen kierroksen alussa.
Tällä kaudella motocrossradoilla nähdään uusi Loukko.com -tiimi. Samalla Loukko.com toimii MX-liigan pääyhteystyökumppanina.
Viimeisen viikon aikana MX-liigan numeropohjat ovat herättäneet paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Tulevalla kaudella numeropohjiin on nimittäin varattava paikka sarjan promoottorin määrittelemälle logolle.