Motocross

Suomen joukkue MXoN-kilpailuun on nyt virallisesti julkaistu.
Tulevana viikonloppuna Vantaalla ratkaistaan junioreiden maailmanmestaruudet. Tässä kilpailun aikataulu sunnuntaille.
Kuljettajasiirrot, sarjan jättäviä tiimejä, pyöriä roskiin, tiimin sisäiset henkilökemiat ja paljon muuta. Näistä asioista kuiskitaan tällä hetkellä MXGP:n varikolla.
Viisi nuorta suomalaista kuljettajaa kaasutteli viikonloppuna Ranskan GP:n yhteydessä ajetussa Yamaha bLU cRU Cupissa.
Viro julkisti joukkueensa MXoN-kilpailuun ja Harri Kullas on jälleen mukana joukkueessa.
Hyvinkään Konekerhon classic-jaoston järjestämä scramble & trial-tapahtuma pärähtää jälleen käyntiin viikonloppuna (27.-28.8.) Hyvinkään Erkylän lukkojen vanhalla motocrossradalla.
Vantaalla on tarjolla perheille mahtava viikonloppu motocrossin parissa, sillä kilpailujen lisäksi on luvassa myös muuta ohjelmaa.
Valitettavasti Eliel Lehtistä ei nähdä tulevana viikonloppuna Vantaalla, jossa ajetaan nuorten MM-motocross.
Tältä näyttävät motocrossin pistetilanteet Alavuden SM-viikonlopun jälkeen, ennen kauden päätöstä.
Tom Vialle loisti tänään kotikilpailussaan ja kun samaan aikaan Jago Geerts sortui jälleen virheisiin, on MX2-luokan MM-tilanne todella tasainen kauden toiseksi viimeisen MM-kilpailun jälkeen.