Motocross

Zach Osborne voitti Salt Lake Cityn viimeisessä kilpailussa elämänsä ensimmäisen supercrossin 450-kuutioisissa. Nyt mies tekee lajinvaihdon ja hyppää GNCC-kisaan.
Motocrossin SM-sarja käynnistyy viikonloppuna. Tässä kilpailun aikataulu.
Motocrossin MM-sarjan oman digilehden uusi numero on ilmestynyt.
Viiden osakilpailun mittainen motocrossin SM-sarja käynnistyy viikonloppuna. Karkkilan kilpailusta onkin tulossa poikkeuksellisen kovatasoinen, sillä kisassa nähdään mukana useampi virolainen kuljettaja, jotka heittävät haasteen suomalaisille huipuille.
Racing For Fun -konseptin mukaiset kilpailut saavat jatkoa parin viikon kuluttua Miehikkälässä.
Yamaha YZ bLU cRU cupin superfinaali siirtyy lokakuulle, joten myös cupin maakohtaiset sarjat pitenevät.
Viron motocross-sarja käynnistyi tänään Karksin radalla. Mukana oli myös iso joukko suomalaisia kuljettajia.
Motocrossin SM-avaukseen viikon kuluttua pääsee mukaan 499 katsojaa
Suomen MXGP:n järjestäjä Lahti Events kertoo koronavirusrajoitusten aiheuttaneen Kymiringin kilpailun peruuntumisen tältä kesältä.
Motocrossin MM-sarjan promoottori Infront on juuri vahvistanut motocrossin päivitetyn kalenterin, eikä Suomessa nähdä valitettavasti MXGP-kilpailua tänä vuonna.