KTM hakee vielä ainakin yhtä kuljettajaa

KTM saattaa palkata Latvian GP:n voittajan Glenn Coldenhoffin Cairolin ainoaksi tiimikaveriksi ensi vuoden MM-sarjaan MXGP -luokkaan. Suzuki ilmoitti kuukausi sitten, ettei Coldenhoffille olisi enää paikkaa tiimissä ensi kaudelle, joten hän on jo tiettävästi aloittanut keskustelut KTM:n kanssa jatkosta.

Tommy Searlen tilanteen ollen tehdastiimissä yhä avoimena ja mitä luultavimmin Ken De Dyckerin lähtiessä tiimistä, on Coldenhoff yksi nimistä jotka olisivat sopivia korvaajia heille. Lisäksi myös KTM:n yhteyteen on liitetty myös MX2 -luokan maailmanmestaruudesta taistelevan Valentin Guillodin nimi.

- Mielestäni Glenn on hyvä kuljettaja ja voin vahvistaa, että käymme hänen kanssaan neuvotteluja. Glenn ilmoitti mie Tautschenthalissa, että hän ei jatka nykyisessä tiimissään. Hän on miellyttävä ihminen, eikä tulokset ole aina se tärkein asia tiimiä rakennettaessa. Kaikkien täytyy sopia hyvin tiimiin, KTM:n urheilutoimen johtaja Pit Beirer kertoi.

Beirer vahvisti myös sen, että Red Bull KTM:llä tulee olemaan viisi kuljettajaa ensi kaudella. Kolme heistä ajaa MX2 -luokassa. Jeffrey Herlings jatkaa pikkuluokassa ensi vuonna, katastrofisen 2015 kauden jälkeen. Pauls Jonass jatkaa myös luokassa vakuuttavan ensimmäisen kauden jälkeen ja lisäksi myös hollantinen Davy Pootjes nähdään tiimin väreissä. MXGP -luokassa Cairolin tiimikaveria ei ole vielä näin ollen nimetty, eikä vahvistettu ole myöskään sitä ajaako Cairoli 350 -kuutioisella vai 450 -kuutioisella pyörällä ensi vuonna.

- Kuljettajamme ovat hyvin pitkälle selvät, mutta eivät kiveen hakatut. Jos joku todella hieno tilaisuus tulee, saatamme innostua siitä, mutta tällä hetken suunnitelman mukaan tiimissämme ajaa viisi kuljettajaa. Meillä on tiimissä henkilökuntaa ja tiloja, joten emme ole missään paineessa siitä, onko miellä viisi tai kuusi kuljettajaa, Beirer päätti.

Adam Wheeler