”Lisää voittoja tulee”
RCH Soaring Eagle/ Jimmy Johns/ Suzuki Factory Racing -tiimin kuljettaja toi historian ensimmäisen voiton Carey Hartin ja Ricky Carmichaelin omistamalle tiimille. Myös viime vuonna Anaheimin ensimmäisen kilpailun voittanut Roczen nousi kilpailun kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ja johtikin finaalin kaikki 20 kierrosta.
- Viikonloppu oli todella mahtava. Tämä oli ensimmäinen yhteinen kilpailumme tiimin kanssa ja oli hienoa päästä vauhtiin. Ilta ei olisi voinut mennä paremmin. Voitin kauden avauksen ja samalla tiimi sai ensimmäisen voittonsa kautta aikojen, olen todella ylpeä siitä. Voitto osoittaa sen kuinka paljon olemme tehneet työtä. Jatkamme työskentelyä tästä ja lisää voittoja on tulossa. Oli erittäin tärkeää saada kauden ensimmäinen voitto jo nyt, saksalainen kertoi.
Tiimin alunperin perustanut Hart oli luonnollisesti todella tyytyväinen.
- Olemme odottaneet tätä kahdeksan tai yhdeksän kauden ajan. Voitosta kunnia menee Mark Johnsonille ja Kyle Bentleylle, sekä koko tekniselle tiimille. Ivan Tedesco teki valtavan määrän testityötä harjoituskaudelle ja nyt se työ palkitaan. Ken (Roczen) teki hyvän työn heti puomin kaatumisesta lähtien, Hart kertoi.
Xracing
Lähde: Suzuki tiedotus