Savaste Evertsin oppiin
Viimeisimmät keskustelut Red Bull KTM tehdastiimin ympärillä ovat viemässä Stefan Evertsiä uuteen rooliin. Everts on ollut vahvasti mukana KTM:n MX2 –luokan tiimin toiminnassa, mutta on nyt vaihtamassa roolia. Tietojen mukaan Everts on kohdistamassa huomionsa KTM:n nuorien tähtien kehittämiseen. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Dave Pootjes, Jorge Prado ja Kim Savaste.
Everts liittyi KTM -tiimin toimintaan vuonna 2006. Hän oli suuressa roolissa KTM:n kehittäessä 350 –kuutioista pyörää ja vuoden 2010 jälkeen on toiminut MX2 –luokan tiimin managerina. Jatkossa hän keskittyy tietojen mukaan enemmän nuorten kuljettajien valmentamiseen ja valmistamaan heitä kilpailutoimintaa varten, eikä niinkään GP –kuljettajien (Jeffrey Herlings ja Pauls Jonass) kanssa työskentelemiseen.
KTM:n urheilutoiminnasta vastaava Pit Beirer kommentoi asiaa seuraavasti viikonloppuna.
- Everts ole poistumassa MX2 –luokan tiimistä, vaan johtaa sitä yhä ja kehittää yhä pyöriämme. Mutta tilanne on kuitenkin se, että Stefanin poika Liam on kehittymässä ammattikuljettajaksi, emmekä voi pyytää Stefania keskittymään muiden kuljettajien auttamiseen. Haluamme antaa hänelle vapauden tehdä mitä hän haluaa tehdä ja pitää Liamin KTM:llä. Joten onkin luonnollista, että Stefan keskittyy meidän nuorten tulevien kuljettajien valmentamiseen.
- Muutos on kosmeettinen, sillä vaikka hän ei tule toimimaan MX2 –luokan tiimin managerina, mutta ohjaa yhä meidän toimintaa ja samalla pitää silmällä myös Husqvarnan toimintaa. Stefanille muutos ei ole suuri, mutta meidän teknisen puolen johtajalle Dirk Gruebelille se on hieno haaste. Hän on tehnyt hienoa työtä ja olen luottavainen siihen, että hän tekee tiimin kanssa jatkossa hyvää työtä, yhdessä Valentina Ragnin kanssa, Beirer kertoi.
Herlings ei koe muutosta muutosta merkittävänä.
- Alussa työskentelimme paljon yhdessä, mutta kahteen viimeiseen vuoteen emme ole työskennelleet juurikaan yhdessä. Olen työskennellyt Rubesin kanssa (Rubes Tureluren, Evertsin lanko). Emme ole keskustelleet Evertsin kanssa paljoa sen jälkeen, enkä usko tämän asian muuttavan paljoakaan tiimissä.
Adam Wheeler / www.ontrackoffroad.com