Maailmanmestari matkalla Amerikkaan
Voitettuaan elokuussa 85cc maailmanmestaruuden Lierneuxissa Belgiassa Kim kertoi unelmastaan kilpailla Monster Energy cupissa Las Vegasissa. Kim koki yhden unelmistaan täyttyneen ja siirtyi mielessään välittömästi kohti uusia haasteita. Kim sanoi mie ennen toista erää Lierneuxin pellolla hyytävässä tuiskussa ja mudassa, että ”mä otan sen”. Monien kauden varrella tulleiden vastoinkäymisten ja yllätysten jälkeen vain päättäväinen ja itsetietoinen ihminen kykenee lunastamaan itselleen ja muille lupaamansa tavoitteen.
Kotiin palattuaan alkoi Kimillä ja tukijoukoilla päättäväinen valmistautuminen tavoitteena kilpailla Monster Energy Cupissa. Luettelematta haasteita mitä ennen matkalle lähtöä oli, niin nyt Kim on Los Angelesissa odottamassa seuraavan unelman toteutumista ja näyttää voivan hyvin. Enkä tarkoita sitä samalla tavalla kuin vaimo tokaisee miehelleen parin ylimääräisen kg:n jälkeen maatessaan olohuoneen kuluneella sohvalla. Kim saa alleen 105cc KTM pyörän, joka on rakennettu hieman isommalle rungolle kuin normaali 85cc pyörä.
Kim harjoitteli ahkerasti piikillä kotimaisilla supercross-radoilla, jotka tosin hieman poikkeavat vastaavista yhdysvalloissa. Valmistautuminen on sujunut hyvin, mutta yhtäkään kisa-lähtöä Kimillä ei ole maailmanmestaruuden jälkeen. Se on mielestäni selkeä ongelma mikäli Kim aikoo ajaa Las Vegasissa omalla tasollaan ja haastaa yhdysvaltalaiset expertit. No, Kim ymmärsi älykkäänä jannuna, että maailmanmestaruutta ei voi jäädä suojelemaan vaan on lyötävä roppaa likoon. Valitettavasti siinä vaiheessa, kun piikin kanssa oli alkukuherreltu, ei sopivia kisoja ollut.
Yleisesti käsittelimme aihetta niin, että häviämistä ei voi alkaa vältellä, vaikka olisi kuinka kova maailmanmestari. Huippu-urheilijan on tehtävä kaikkensa voittaakseen, mutta hyväksyttävä häviönsä ja nöyrät hetket niin maailmanmestarina kuin piirinmestarinakin. Monet hokevat vihaavansa häviötä. Mikäli urheilija on selkeästi vastustajaansa huonompi eikä osaa muuta kuin raivota ilman analysoinnin häivääkään kannattaa typeryksen lopettaa kilpaileminen kokonaan. Totta kai on sapettavia seikkoja huonojen tulosten takana, mutta älykäs urheilija on monta pykälää aktiivisempi kehittyjä, mikäli syventyy epäonnistumisen syihin. Todella kova urheilija osaa analysoida voittonsakin avaintekijät. Onhan leijuminen ja kaikkivoipaisuuden hivelykin mukavaa, mutta sangen tuhoisaa. Osaksi analyyttisten kykyjen ansiota Kim käänsi Hyvinkään EM-pronssin maailmanmestaruudeksi.
Kim ei pelkää häviämistä sarjacrosseissa eikä Monster Energy cupissa. Asia johon voi vaikuttaa on valmistautuminen. Suomessa ei aina ymmärretä valmistautumista. Se ei ole pelkästään treenaamista tulevien kisojen kaltaisella pintamateriaalilla. Se on kokonaisvaltaista elämistä kohti tavoitteita ja unelmia. Sitä Kim osaa noudattaa ja sen takia hän voi lähteä luottavaisin mielen kisaan kuin kisaan. Kim on hoitanut oman osuutensa ja taustajoukot loput. Eräs Pekka Vehkonen, Pekan sisko Kaarina De Coster ja Pekan lanko(vai onko se nato vai käly) Roger De Coster ovat niin ikään laittaneet roppaa likoon ja periaatteessa tehneet mahdottomasta mahdollisen. Jukka Mäkelä yhtiönsä Angelma&Mäkelä kanssa heitti moottoriurheilusydämensä kehiin. Ilmastointi- ja jäähdytinlaitteita valmistava Ekocoil antoi meidän harjoitella yksityisellä Supercross radalla. Legendaarinen string-pioneeri Antti Palmgren avasi myös ratansa portit.
Kimin idelogiaa noudattaen on kiitollisuus osoitettava heille, kelle se kuuluu. Mukana valmisteluissa on ollut lukuisia henkilöitä, mutta osa haluaa pysyä tähteyden taustalla. Minä myönnän nauttivani tähteydestä, mutta tälläkään kertaa se en ole minä. Aion silti kertoa tähdestä nimeltä Kim Savaste ja hänen Amerikan kokemuksistaan. Tänään menemme katsomaan Red Bull Straight Rhythm kilpailua. Saa nähdä mitä vinkkejä otan omaan ajamiseeni päihittääkseni maailmanmestari Vehkosen. Kimille en pärjää, mutta aion valmistautua hyvin.
-Jykä Louhi