Kytönen laittoi kuljettajansa testiin
Ensi kaudella vahvasti enduroon, motocrossin ja cross countryyn panostavan Kytönen Motorsport –tiimin lähes kaikki kuljettajat kokoontuivat Jämsään ja tällä kertaa aiheena oli koko tiimin kuntotestit ja opastusta niiden perusteella.
- Olen aiemminkin järjestänyt testejä kuljettajille, tarkoituksena heidän kehittäminen. Testien avulla pystymme katsomaan kaikkien kuljettajien kuntotason ja kehittämään tulosten perusteella niitä, tiimipäällikkö Vesa Kytönen kertoo.
Ammattitaitoista valmentamista
Varsinaisen testauksen teki Tapio Kokkonen. Vuonna 1977 oman ajouransa aloittanut Kokkonen ajoi 1980-luvulla motocrossin MM-sarjassa ja omaa sitä kautta vahvan osaamisen lajiin. Kun Kokkosen oma aktiiviura loppui, siirtyi hän valmennuspuolelle. Kuopiolainen valmensi 10 vuotta Jussi Vehviläistä, tämän aktiiviuran ajan. Sen jälkeen yksittäisistä urheilijoista Kokkonen on valmentanut mm. Tommi Mäkistä ja Santtu Tiaista.
Kokkonen piti lauantaina kuljettajille lihaskuntotestit, joita seuraavat tammikuussa juoksutestit. Tulevissa juoksuteissä mitataan kuljettajien nopeutta ja kestävyyttä. Testeissä juostaan 100 metrin, 400 metrin ja 3000 metrin matkat.
- Kaikkien näiden testien tarkoituksena on hakea kuljettajien lähtötasoa. Kun pystymme selvittämään sen, on helppo etsiä parannuskohtia ja sitä kautta nostaa kuljettajien suoritustasoa, Kokkonen kertoo.
Tulevan vuoden ajan tiimillä on edessä myös uusia testejä, joissa seurataan kuljettajien kehitystä.
- Seuranta on erittäin tärkeää testaamisessa myös. Tavoitteemme on kuitenkin kehittää kaikkia kuljettajia ja auttaa heitä uralla eteenpäin. Kun kuljettaja näkee oman harjoittelun tuloksen testeissä, se motivoi aina, Kokkonen jatkaa.
Positiivinen palaute
Testipäivän jälkeen kuljettajat olivat tyytyväisiä kokemaan ja myös tiimipäällikkö oli tyytyväinen päivän antimiin.
- Kannustan ehdottomasti myös muita tiimejä järjestämään kuljettajilleen vastaavanlaisia tilaisuuksia. Näistä on varmasti kaikkien kannalta hyötyä ja kuljettajat saavat lisää motivaatiota ja intoa harjoitteluun, Kytönen pohtii.
Kokkonen on myös samoilla linjoilla.
- Varmastikin kaikki saivat päivästä jotain positiivista irti ja se on tärkeintä. Omasta mielestäni tällaiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä ja kuljettajia kehittäviä. Täytyy sanoa, että Vesku tekee miehen työn koko tiimitoiminnassa ja siinä, että antaa mielettömät määrät omaa aikaansa ja panostusta kuljettajille, Kokkonen päätti.
Teksti: Xracing
Kuvat: Pekka Viljakainen
---
Lue myös:
http://www.xracing.fi/motocross/uutiset/matikainen-siirtyy-kawasakille-…
http://www.xracing.fi/enduro/uutiset/kytonen-motorsportin-husqvarna-kul…