Helsinki ylivoimainen mestari
Pääkaupungin joukkue jyräsi Tampereen Kaanaan raskaalla hiekalla
mestaruuteen täysin ylivoimaisesti. Junioreiden kisassa taas Vantaan Moottorikerho
osoitti olevansa sekä tasossa että sen laajuudessa valtakunnan ykkönen.
Helsinkiläisten matka kohti Suomenmestaruutta alkoi mallikkaasti, kun ensimmäisessä
erässä Ludde Söderberg ajoi toiseksi ja Toni Eriksson vaisun startin jälkeenkin
neljänneksi. Kisan avauserän voitti täysin suvereenisti Vantaan ykkösen Harri
Kullas, viidenneksi ehtinyt Tuusulan ykkösen Miika Oinonen oli viimeinen, jota
Kullas ei ohittanut kierroksella.
Mitalisuosikkeihin lukeutunut isäntäseuran ykkösjoukkue sai kovan kolauksen jo
avauserässä, ensin Joonas Lehtiseltä hajosi moottori ja sitten Teemu Lehtinenkin
joutui keskeyttämään rengasrikon vuoksi.
Toisessa erässä HMK:n kullanhuuhdontaa jatkoivat Söderberg ja Toni Matikainen.
Söderberg ajoi jälleen hyvän erän ollen toinen. Erän voittajasta ei tälläkään kertaa
ollut epäselvyyttä, Söderbergin lähdettyä viimeiselle kierrokselle kului vain noin
neljä sekuntia kun Kullas jo saapui maaliin. Erän kolmoseksi ajanut Tampereen Jussi
Nikkilä jäikin sitten jo kierroksen voittajasta.
Kolmannessa erässä Eriksson ei jäänyt enää startissa ihmettelemään, vaan nykäisi
liikkeelle kärkiryhmässä ja otti nopeasti johdon käsiinsä. Koko reilu puolituntinen
erä oli Erikssonin näytöstä, mies ajoi selvään voittoon todella vaivattoman
näköisesti. Tämä sinetöi joukkueen voiton, Matikainen oli perusvarmalla ajolla
yhdeksäs. Erän kakkos- ja kolmossijat menivät hajonneille joukkueille, Siilinjärven
Santtu Tiainen oli toinen ennen Nikkilää.
Marko Jumppanen toi Vantaan ykköselle seitsemännen sijan ja kun Toni Nieminen ajoi
erissä sijat 18. ja 21., joukkue otti SM-hopeaa.
Pronssista käytiin tiukkaa vääntöä vielä päätöserässäkin. Hyvinkään ykkösjoukkue oli
kahden erän jälkeen bruttopisteissä vasta seitsemäs, mutta tuossa tuloksessa
joukkueen rasitteena oli Aki Mannisen toisen erän keskeytyksen tuomat 38
sijoituspistettä. Atte Jousi oli päätöserän kuudes ja Tomi Seppänen kahdestoista ja
näin joukkue puristi pronssille ohi Turun ykkösen.
Junioreissa sunnuntaina ajettiin kisan jälkimmäinen puolikas. Jo lauantaina vankat
asemat ottanut Vantaan Moottorikerho jatkoi vahvana myös sunnuntaina. Niila Lappi ja
Robin Selenius ajoivat eriensä kakkosiksi ja kun Tommi Metsola voitti kisan
päätöserän oli kisan voitto heidän. Kerhon kakkosjoukkueesta Miro Sihvonen avasi
päivän voitolla, Aleksis Merilä oli kolmas ja kun Kopi Raknam sijoittui kuudenneksi,
he päihittivät Hyvinkään ykkösen hopeakamppailussa yhdellä sijoituspisteellä.
Hyvinkään kolmanneksi ajaneessa joukkueessa kilpailivat Antti Ahtila, Waltteri Malin
ja Lari Jukola.
Teksti: Totti Raittila
Kuva: Xracing