Hellecrossia Hyvinkäällä

Päivän aikana radalla nähtiin neljä eri
kilpailuluokkaa. Päivän suvereeneimmat voittajat olivat MXB:n Teemu Lång ja MXC/B:n
Joel Kolehmainen.

Kisapäivän avasi MXC/C-luokan yksieräinen koitos. Jere Haavisto ja Kim Savaste
kävivät tiukan kamppailun voitosta. Taistelun ratkaisu nähtiin viimeisen kierroksen
kolmanneksi viimeisessä mutkassa, kun Savasteelta lipsahti etupää alta
ohitusyrityksessä ja poika kaatui. Kakkossija ei kuitenkaan ollut uhattuna, sen
verran pitkälle karkumatkalle kärkipari oli jo ehtinyt.

MXC/B:ssä ajettiin jo tutusti kahdessa erillisessä kisaryhmässä. Yhtä tuttua oli
sekin, että Joel Kolehmainen hallitsi omaa ryhmäänsä mielin määrin. Toisessa
ryhmässä erävoittajia olivat Niko Lehtimäki ja Matias Siekkinen. Päivän totaalin ja
siitä palkinnoksi uudet renkaat pyörään vei kuitenkin erien kakkoseksi päräyttänyt
Jimi Kankare.

MXJ:n ensimmäinen erä oli suvereenisti kotiradallaan kisanneen Aki Mannisen.
Toisessa erässä Manninen ei lähdössä ollut aivan terävimmillään, ja avauserän
ensimmäisellä kierroksella kolaroinut Matias Savo pääsi karkaamaan. Manninen ajoi
Savon kiinni mutta kaatui. Erä kuitenkin keskeytettiin toisen tapahtuman vuoksi pian
Mannisen kaatumisen jälkeen ja hän piti tuloksissa kakkossijansa.

MXB:ssä Juuso Piironen pystyi pistämään ajoittain hanttiin Teemu Långille, mutta
Lång oli kuitenkin vahvempi voittaen molemmat erät.

Totti Raittila