Stigellillä jälleen hieno viikonloppu
Eilen lauantaina Enduro 2-luokassa Henric Stigell onnistui hienosti ja oli kuudes. Tänään sunnuntaina Stigell kävi myös kovaa sekunti taistelua, mutta lopulta maalissa yhdeksäs. Nurmijärveläiseltä kuitenkin jälleen todella positiivinen viikonloppu.
– Ekan kierroksen jälkeen olin 7. Toisella kierroksella muut pysty vähän nostamaan vauhtia, mitä minä en pystynyt tekemään. Vikalle kierrokselle lähdin yhdeksäntenä, mutta vain 9sec kuutos sijaa perässä. Yritin vikalla kierroksella vielä puskea täysillä, mutta kaaduin crossitestillä. Yritin vielä kuroa eroa kiinni, mutta vajaaksi jäi. Maalissa olin 9. Oli hieno viikonloppu, kun pääsi kunnolla taistelemaan sekuntipeliä koko ajan. Tällä kertaa oltiin häviämällä puolella, mutta mieluummin kaadun taistellen, kun en yritä ollenkaan, kertoo Stigell.
Enduro Youth- luokassa Hugo Svärd jatkaa Kreikan osakilpailun jälkeen pisteissä kolmantena ajettuaan molempina päivinä neljänneksi. Svärd ei nauttinut helteisestä kelistä ja kaatui sunnuntaina crossitestillä kertaalleen.
Enduron MM- sarja jatkuu kolmen viikon päästä Portugalin viikonlopulla.
Sunnuntai tulokset:
Enduro GP
1 Nathan Watson
2 Steve Holcombe
3 Loic Larrieu
Enduro2
1 Jamie McCanney
2 Josep Garcia
3 Davide Guarneri
…9 Henric Stigell
Enduro Junior:
1 Mikael Persson
2 Bradley Freeman
3 Davide Soreca
Eemil Pohjola ei startannut
Enduro Youth
1 Andrea Verona
2 Leo Le Quere
3 Ruy Barbosa
4 Hugo Svärd