Avoin kirje MXC/A-luokasta lajiryhmälle

MXC/A-luokan tulevaisuus on puhuttanut motocrossvarikoilla jo parin vuoden ajan. Luokalla oli tällä kaudella ajettavana viisi SM-osakilpailua, mikä on valitettavan pieni määrä kehittyvässä iässä oleville nuorille kuljettajille. Luokan osallistujamäärät ovat myös olleet pieniä ja moni miettiikin, että asialle tulisi tehdä jotain.

Ari Varjosen poika ajoi tällä kaudella toisen kauden MXC/A –luokassa. Varjonen lähetti avoimen kirjeen aiheesta, toiveena asian herättävän keskustelua tulevaisuuden kannalta. Julkaisemme Varjosen kirjeen kokonaisuudessa ja jokainen voi kommentoida aihetta vapaasti.

Tämä vuosihan oli aivan farssi virallisen C/A-luokan kuskin kannalta eli ainoastaan 5 sm-kisaa... 70€/kisa (kun ei kerta ollut osallistumisoikeutta MX-liigaan). Koko kaudella puomilla 26-18 kuljettajaa/ kilpailu. Tätäkö liitto, lajiryhmä ja promoottori haluavat?

Me maksajat/isät/äidit emme ainakaan ja ei tämä malli nyt missään nimessä kuskeja kehitä. Eikös C/A-luokassa pitäisi olla paras kilpailutaso 85-kuljettajalle, johon kaikilla on halu nousta?

Tässä vuodessa en myöskään ymmärtänyt sitä, että 30 joukkoon C/B-luokan kilpailussa sijoittumalla sai osallistumisoikeuden C/A:n kilpailuun, mutta C/A -kuski ei saanut ajaa liigassa näiden samojen kuskien kanssa?

Tällä tavalla jos jatketaan, niin nyt jo C/B-kuskien vanhemmat sanovat varikoilla, että eivät aio nousta C/A-luokkaan, koska saavat siten ajaa kisoja liigassa ja C/A:ssa kunhan kerran sijoittuu 30 parhaan joukkoon liigakilpailussa. Jos taas ottavat C/A-luokituksen vastaan niin pelkäävät samaa kohtaloa kuin tänä vuonna on käynyt kaikille C/A-kuskeille, eli vähän kisoja ja ainoastaan kalliita sm-kisoja.

Oma kehitys ehdotukseni olisi seuraavanainen:

Poistakaa C-85 kuskeilta luokitukset ja kaikki samalle viivalle. A-,B-tai jopa C-finaalit käyttöön ja aika-ajo ryhmät liigan-sarjataulukon mukaan, siis toiveena täydet puomit.
Näinhän Baltian maissa toimitaan ja minusta siellä homma pelaa hienosti, ainakin niissä kisoissa jossa me olemme vierailleet viimeisen kolmen kesän aikana.

Koska todellisuudessa mitä tuolla luokituksella tekee, kun se ei vaikuta EM- ja MM-kilpailuihin osallistumiseen, eikä mihinkään muuhunkaan kansainväliseen kilpailuun osallistumiseen. Lisäksi vielä kun '85-aika' päättyy niin jatkohan on joku näistä Suomessa MX-125, MXJ, MXB, TOP-250 eikö?

Niin nuo kaikki ovat luokittelemattomia luokkia, paitsi MXB. Joten luokituksella/kokemuksella ei siis ole tarvetta/merkitystä. Eli homma alkaa alusta niin kuin 85-luokassakin tai jopa 65-luokassa tällä hetkellä. Korjaatkaa jos olen väärässä.

MX-liigassa ajettaisiin siis pelkkä 85-luokka ilman luokituksia, jossa ylläpidettäisiin omaa sarja-taulukkoa. Päivän kilpailussa olisi finaaleja niin paljon kuin on tarvetta/osallistujia, eli 40 kuskia/puomi.

Aika-ajo ryhmät menisivät Liigan sarjataulukon mukaisesti, esim. A-ryhmässä sijat 1-35, B-ryhmässä 36-70 ja C-ryhmässä loput. Tänä vuonnahan on aktiivisia osallistujia ollut C/B + C/A:ssa yhteensä n. 90-100 kuskia, niin uskoisin että 3- ryhmällä selviäisi. Aika-ajot voitaisiin suorittaa vielä niin ,että c-ryhmä aloittaa ja saa ajaa sileimmällä radalla, seuraavaksi B ja vikana A-ryhmä. Finaali paikka jakautuisi pelkästään ajan perusteella, eikä niin että joku määrä jokaisesta ryhmästä pääsee A-finaaliin, siis 40 parasta aikaa kaikista ryhmistä A-finaalin jne.

Sitten jos kuitenkin haluttaisiin pitää 85-luokka SM-sarjassa mukana, niin parhaiten se onnistuisi niin, että MX-liigan sarja-taulukon 40- parasta kuskia (eikä yksittäinen liiga-kilpailun tulos vaikuttaisi suoranaisesti osallistumiseen SM:ään) saisi osallistumisoikeuden SM-kilpailuun ja vaikka varalla sijat 41-50, jos joku ei ilmoittaudu SM-kisaan, tai 60 parasta saisi osallistumisoikeuden ja 40 nopeinta aika-ajoista puomille loput lähtevät kotiin, niin kuin joskus aiemmin on ollut. Näin myös SM-kisassa olisi ainakin 85-luokassa aina täysi puomi ja pojat saisivat harjoitusta myös kuluneella kilpailu alustalla, kun MX1-ja MX-2 kuskit ajavat samana päivänä. Ainoa vaade tälle systeemille olisi että ensimmäinen tai jopa kaksi liiga-kisaa pitäisi olla ennen SM:iä, että saadaan dataa ennen SM-kilpailuja.

Erien pituudesta sen verran, että mielestäni SM:ssä 20 min+2k, MX-liigassa A-finaali 20 min + 2k, B-finaali 15 min + 2k ja C-finaali 12min+ 2k.

Näillä muutoksilla saataisiin joka kilpailuun tasosta riippumatta täydet puomit 85-luokkaan.

Ari Varjonen