Historiallinen mestaruustaistelu

Naisten motocrossin tämän kauden viimeisen MM-viikonlopun avauserä käynnistyi lauantaina hyvissä olosuhteissa, mutta heti lähtöpuomin kaaduttua alkoi myös vesisade. Sade kasteli jyrkkiä mäkiä sisältäneen radan totaalisesti. Useilla naisilla olikin vaikeuksia päästä mäkiä ylös, ja monet jäivät niihin kiinni.

Yamaha-kuljettaja Cortney Duncan johti erää jo 22 sekunnin turvin, kunnes saapui erän lopussa ylämäkeen, jossa oli useampi kuljettaja kiinni. Sarjaa tuossa vaiheessa johtanut Duncan yritti päästä kaatuneista kuljettajista ohi, mutta kaatui itsekin ja jäi mäkeen jumiin. Kun Duncan viimein pääsi jatkamaan matkaansa ja saapui ruutulipulle, oli hän pudonnut kuudenneksi. Erän voittoon ajoi neljä kertaa aiemmin mestaruuden voittanut Kiara Fontanesi. Toinen oli Duncanin ja Fontanesin Yamaha-tiimikaveri Nancy Van De Ven, joka nousi nyt MM-pisteissä johtoon ennen sunnuntain viimeistä erää.

Mestaruus hävisi mutaan

Yöllisten sateiden jälkeen radan jyrkimmät mäet jätettiin kauden päätöserässä ajamatta. Ensimmäisessä erässä pettymään joutunut Duncan ajoi sisuuntuneena 45 sekunnin voittoon, mutta sekään ei riittänyt hänelle mestaruuteen. Van De Ven ajoi kolmantena ja oli matkalla kohti maailmanmestaruutta. Kaksi kierrosta ennen maalia kaikki kuitenkin muuttui. Van De Ven kaatui ja jäi kiinni mutareikään. Tuossa vaiheessa neljäntenä ajanut, ja sillä hetkellä myös MM-pisteissä neljäntenä ollut Fontanesi otti kolmannen sijan haltuunsa. Noiden kahden lisäpisteen ansiosta hän nousi myös MM-pisteissä kärkeen.

Kahden viimeisen kierroksen aikana Fontanesi ei tehnyt enää ajovirheitä, vaan ajoi kolmantena maaliin ja pääsi juhlimaan uransa viidettä maailmanmestaruutta. Erässä toiseksi ajanut Livia Lancelot jäi Fontanesille sarjassa pisteen ja otti MM-hopeaa. Duncan ja Van De Ven jäivät puolestaan vain pisteen Lancelotille, ja olivat sarjan kolmas ja neljäs. MM-pronssi meni Duncanille, hänen voitettuaan enemmän kisaeriä kauden aikana kuin Van De Ven.

MM-sarjan kärkinelikko oli loppupisteissä kolmen pisteen sisällä, joka lienee uusi ennätys.
Xracing