Holcombe nälkäisenä pistejahtiin
Seuraavana kahtena viikonloppuna ajetaan enduron tämän vuoden MM-sarjan ainoat peräkkäiset kilpailut, kun kuljettajat taistelevat ensin MM-pisteistä Unkarissa ja sitten viikon kuluttua Kreikassa. Molemmista kilpailuista on tulossa vaativia, sillä reitit ovat todella kuivia ja luvassa on myös erittäin kuumat olosuhteet.
Kolmen ajetun MM-kilpailun jälkeen Steve Holcombe johtaa EnduroGP-luokkaa 21 pisteen erolla ennen Loic Larriueta. Italian MM-kilpailun jälkeen Holcombe on testannut uutta pyörää, jatkanut kuntoharjoituksia ja samalla hän osallistui myös viikko sitten Betan uuden enduromalliston lehdistöesittelyyn Italiassa. Nyt britti odottaa jo innolla tulevia kilpailuja.
- Kaksi seuraavaa peräkkäisinä viikonloppuina ajettavaa kilpailua tulevat olemaan erittäin tärkeitä. Samalla kausi kääntyy toiselle puoliskolle. Odotan innolla Unkarin kilpailua ja sitä, millainen kisa meitä siellä odottaa. Edellisessä kilpailussa Italiassa kaikki meni hyvin ja toivottavasti pystyn jatkamaan samalla tavalla. On hieman outoa lähteä kilpailuun EnduroGP-luokan pistekärkenä, mutta olen tehnyt todella paljon töitä viime kuukauden aikana ja tunnen oloni hyväksi. Vaikka johdankin sarjaa, en muuta taktiikkaani kilpailuihin. Kisoja on vielä paljon jäljellä ja pisteitä on jaossa runsaasti. Odotan hienoja taisteluita Matt Phillipsin, Loic Larrieun, Christophe Nambotinin ja muiden kuljettajien kanssa, Holcombe kertoi.
Xracing