Yamahalla uusia kuljettajia ja uusi tiimirakenne Amerikassa

Dylan Ferrandis siirtyy isoon luokkaan ensi kaudella.
Kuva
Yamaha
Yamaha julkaisi virallisesti ensi kauden Monster Energy Star Yamaha Racing -tiimin kuljettajat. Samalla virallista on nyt myös se, että Yamaha ei jatka enää omalla tehdastiimillä Amerikassa.

Star Yamaha Racing -tiimi on jo useamman vuoden ajan toiminut Yamahan ykköstiiminä 250-kuutioisten luokassa ja onkin niittänyt paljon menestystä. Samaan aikaan Yamaha on pyörittänyt omaa tehdastiimiä 450-kuutioisten luokassa, jossa on tällä kaudella ajanut Justin Barcia ja Aaron Plessinger. Nyt he julkaisivat virallisesti tiedon, jonka mukaan Star Racing -tiimi ottaa myös Yamahan 450-kuutioisten luokan tiimin haltuunsa ja näin ollen Yamahan oma kisatiimi lakkautetaan. Tämä on ollut jo epävirallisesti tiedossa pidemmän aikaan ja tiimin henkilökunnalle on asia ilmoitettu jo aiemmin.

Yamaha julkaisi nyt, että he ovat tehneet Star Racingin kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Näin ollen Star Racing tulee toimimaan entistä vahvemmin Yamahan tuella ja on käytännössä merkin ”virallinen” tehdastiimi. Samaan aikaan julkaistiin myös tiimin kuljettajat ensi vuonna. Isossa luokassa Yamahan väreissä jatkaa Plessinger ja sinne nousee nyt myös tämän vuoden pikkuluokan supercross- ja motocrossmestari Dylan Ferrandis. 250-kuutioisten luokassa tiimiä edustaa jo aiemmin Star Racingissä ajaneet Colt Nichols, Justin Cooper ja Jarrett Frye. Uusina kuljettajan nähdään puolestaan ulkosarjan kaksinkertainen mestari Jeremy Martin ja Christian Craig. Kaksikko siirtyy Yamahan väreihin Geico Honda -tiimistä, jonka taru loppui viime viikonloppuna.