X-trialin mestaruus jaossa perjantaina, lähetys Yle 2-kanavalla

Jussi Haapanen oli viime vuonna X-trialin SM-kolmonen ja lähtee nyt metsästämään mestaruutta, mutta Haapanen saa vastaansa nuoret haastajat.
Kuva
Jani Hovi
X-trialin Suomen mestaruus ratkaistaan perjantaina ja jälleen trial pääsee koko Suomen TV-katsojien ihasteltavaksi, kun kilpailu televisioidaan Yle 2 -kanavalla.

X-trial on jälleen mukana SM-viikolla ja lajin Suomen mestaruus jaetaankin perjantaina Jyväskylässä. Kilpailu taiteillaan ”Taxi hallissa” (Saksilantie 5, Jyväskylä) ja SM-luokan lisäksi kilpailussa mukana nähdään myös TR3- ja TR5-luokat, joissa jaetaan Suomen Cup-mestaruudet.

SM-luokkaan on mukaan ilmoittautunut yhteensä kuusi kuljettajaa. Viime vuosien lajikuninkaan Timo Myöhäsen nimeä ei ole lähtölistoilla, eikä myöskään viime vuoden perinteisen trialin Suomen mestarin ja X-trialin SM-kakkosen Niko Nurmion. Mukana ei myöskään ole viime vuonna X-trialin mestaruuden voittanutta Gael Chatagnoa.

Sen sijaan viime vuonna SM-kolmoseksi taitellut konkari Jussi Haapanen nähdään kilpailussa mukana, kuten myös neljänneksi tullut Samuel Jääskeläinen. Kilpailussa mukana on myös viime vuonna perinteisen trialin puolelle SM-sarjassa toiseksi ajanut Anton Parkkonen, sekä SM-kolmonen Max Parkkonen. Heidän lisäkseen kilpailussa mukana nähdään Jere Karjalainen ja Vilkku Selin.

TR3-luokassa mukana on niin ikään kuusi kuljettajaa. Viime kesänä ulkosarjassa luokan Suomen Cupissa toiseksi ajanut Aapo Hakuni on yksi suosikeista, kuten myös viime vuonna X-trialin TR5-luokan Suomen Cupin voittanut Erkki Hakuni ja toiseksi taitellut Jimi Saarela. TR5-luokassa mukaan on ilmoittautunut myös kuusi kuljettajaa. Mukana luokassa on viime vuonna Suomen Cupissa kolmanneksi sijoittunut Juho-Pekka Reijo ja neljänneksi ajanut Vilho Eskola.

Tapahtumat Taxi hallissa käynnistyvät klo. 10 ja SM-luokan finaali alkaa klo. 18. Finaali televisioidaan Yle 2 -kanavalla ja se käynnistyy klo. 19:05.