Ylivoimaisia mestareita ja äärimmäisen tiukkoja ratkaisuja

Mikke Lindström voitti nuorten cupin Kaanaassa.
Kuva
Jani Hovi
Cross countryn Suomen Cup -mestarit kruunattiin Kaanaassa.

SM-luokkien lisäksi lauantaina Kaanaassa ratkaistiin cross countryn Suomen Cup -mitalit nuorten, V40+ naisten, U20-, V40-, V50- ja V60-luokissa.

Nuorten luokassa Sami Oinonen kuittasi päivän kilpailun voiton ennen Atte Tonteria ja Joonatan Nikkilää. Neljänneksi kilpailussa sijoittunut Mikke Lindström vei kuitenkin Suomen Cupin voiton kuuden pisteen erolla Oinoseen. Nikkilä oli sarjassa kolmas.

V60-luokassa mestaruuden ratkaisemiseen tarvittiin jo tarkempaa matematiikkaa, kun Kaanaan kilpailun voittanut Martti Ståhl ja toiseksi ajanut Karri Tikkanen päätyivät sarjassa tasapisteisiin. Molemmilla oli myös kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa, joten mestaruus ratkaistiin lopulta laskemalla kaikkien kilpailujen yhteisajat yhteen. Tässä vertailussa Tikkanen oli nopeampi ja nappasi mestaruuden ennen Ståhlia. Kaanaassa kolmanneksi ajanut Reijo Kuuslampi oli kolmas myös sarjassa.

V50-luokassa Janne Mukkalalle ei löytynyt vastusta, vaan mies ajoi jokaisen kilpailun voittoon ja vei Suomen Cupin mestaruuden täydellä pistemäärällä. Lauantaina kolmanneksi ajanut Mikko Hinkkanen sijoittui sarjassa toiseksi ja Jesse Sanden kolmanneksi.

Uusi naisten V40+ -luokka ei valitettavasti herättänyt kauden aikana suurta kiinnostusta, sillä sarjan neljässä kilpailussa mukana oli yhteensä vain kolme kuljettajaa. Heistä Anu Nummela osallistui ainoastaan kauden viimeiseen kilpailuun. Sarjan mestaruus meni Sanna Wasströmille, Taru Hakulinen oli toinen ja Nummela kolmas.

V40-luokassa Mika Karma voitti kaikki neljä kilpailua ja vei samalla Suomen Cupin mestaruuden. Juha-Pekka Tirkkonen oli sarjan kakkonen ja Juha Raitmaa kolmas. Sama kolmikko muodosti myös kauden viimeisen kilpailun kärkikolmikon.

U20-luokassa Santeri Oinonen voitti niin ikään kaikki neljä kilpailua ja nappasi mestaruuden täydellä pistemäärällä. Aleksi Heittola oli Kaanaassa toinen ja sijoittui samalle sijalle myös sarjan loppupisteissä. Jaakko Peltoniemi ajoi sarjassa kolmanneksi.