Weckmanille viimeinen piste

Auringonpaiste tervehti kuljettaja heti aamusta Kegumsin radalla, kun EMX125-luokan toinen erä ajettiin. Suomalaisittain startti ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun kaikki kuljettajamme olivat ensimmäisen kurvin jälkeen sijan 30 tuntumassa. Emil Weckman onnistui kuitenkin hienosti toisessa kurvissa ottaen eri linjan kuin edellä olevat kuljettajat ja paransi tuossa yhdessä kurvissa sijoitustaan lähes kymmenellä sijalla, ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen 17.

Erän alussa Weckmanin ajo oli jäykkää ja putosi pisteiden ulkopuolelle. Lopussa kuitenkin edellä olevien kuljettajien väsyessä Suzuki -kuljettaja onnistui nousemaan pisteille, ollen maalissa 20.

Mauno Nieminen ajoi tasaisesti koko erän ja onnistui lopussa ohittamaan pari edellä olevaa kuljettajaa, ollen maalissa 34. Matias Vesterinen kaatui toisella kierroksella ja putosi letkan viimeiseksi. Lopussa Vesterinen sai poimittua muutaman kuljettajan ja oli maalissa 38.

Erän voittoon ajoi eiliseen tapaan Brian Moreau Strubhart. Toinen oli Sergi Notario ja Tanskan Mikkel Haarup kaasutteli kolmanneksi.

Xracing